Juhannusjuhlilta after skille

Tästä päivityksestä tulee jäämään hitusen tynkä, mutta koska seuraava reissu odottaa jo oven takana eikä aikaa pidempäänkään tilitykseen ole tiedossa, kirjoittelen nyt ainakin pikaisen tilannekatsauksen.

Viime kerralla mainitsemani Etelä-Chilen reissu meni kokonaisuudessaan mukavasti. Yhä edelleen Chilen mittasuhteet jaksavat hämmästyttää minua: matkasimme Pucónin kaupunkiin yöbussilla yli kymmenen tuntia taittaen lähes 1000 kilometriä, mutta Chilen eteläkärkeen matkaa olisi ollut vielä toinen mokoma. Torstain ja perjantain vietimme siis luonnonkauneudestaan ja Mapuche-alkuperäiskansastaan tunnetulla Pucónin alueella, jota torstaina ihastelimme vuokraamastamme autosta käsin ja perjantaina kansallispuistossa kävellen (kuvamateriaali valitettavasti puuttu kameran unohtumisen takia). Hienoina kokemuksina matkalta mieleen jäivät ainakin kuumat lähteet, joissa lilluimme ja ihailimme tähtiä torstaiyönä, sekä Huerquehuen kansallispuistossa tekemämme vaellus, jota emme tosin voineet jatkaa loppuun asti liian syvien lumihankien takia. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun on tullut käveltyä juhannusaattona lumihangessa…

Chilen kannustusta tiukassa Brasilia-pelissä

Reissumme viimeiseksi päiväksi eli lauantaiksi matkasimme läheiseen Valdivían kaupunkiin, jossa päävierailukohteemme oli Kunstmannin olutpanimo. Nähtävyys olikin osuvasti valittu, sillä vettä tuli koko päivä saavista kaatamalla eikä ulkoaktiviteeteille juuri olisi ollut innostusta. Bussien ja kahviloiden ikkunoista kaupungin tähyily ja porukalla höpöttely oli kuitenkin rentouttavaa, ja sunnuntai-aamuna palasimme Valpoon virkistyneinä. Ruotsalaisen kämppikseni kanssa järjestimmekin vielä samana päivänä kaveriporukallemme juhannuksen kunniaksi almuerzo nordicon eli pohjoismaisen lounaan uunilohi- ja mansikkakakkutarjoiluineen. Päätimme myös käyttää tilaisuuden hyväksi ja opettaa kavereillemme sitsihenkeen pohjoismaisia pöytäjuhlatapoja ja juomalauluja, ja snapsit Helan gårin tahtiin otettiinkin porukassamme innostuneesti vastaan.

Minä ja los chiquillos Coloradon rinteillä ;)

Kulunut viikko on mennyt aika lailla niin tavalliseen tapaan lopeteltavien koulutöiden, juhlien ja aktiviteettin merkeissä kuin Valpossa ylipäätään on mahdollista. Alkuviikon koulupaineita hellittelimme keskiviikkona Valpon baarikadulla, Subida Ecuadorilla, järjestämällämme Tequila-maratonilla, ja lauantaina vietimme kahden vaihtarin yhteissynttäreitä hippiteemalla täällä meidän ”baroneiden” luona. Viikon kohokohta oli kuitenkin perjantai, jolloin lähdimme parin chileläisen opiskelijan järjestämälle laskettelureissulle Andeille. Kokemus ei olisi voinut olla parempi: aurinko paistoi täydeltä terältä, seura oli loistavaa, maisemat lumisten vuorten ja horisontissa siintävän Santiagon kanssa upeat ja hyväkuntoisia rinteitä oli riittävästi. Kun vielä laskettelukeskus tarjosi varusteet, kuljetuksen ja lipun pakettina mukavaan opiskelijahintaan, ei päiväksi olisi parempaa ohjelmaa voinut keksiä. Harvemmin sitä muutenkaan tulee kesäkuussa lähdettyä lumille J

Hauskaa keskikesää vaan sinne Suomeen!

Tässä siis viikon oleellisimmat uutiset – vaihdon loppueventeistä juttua vielä seuraavissa teksteissä. Nyt lähden kuitenkin lentokentälle ja kohti Perun perukoita eli palaamisiin heinäkuun puolella!

Chi-chi-chi, le-le-le, ¡Viva Chile!

Ennen vaihtoon lähtöäni muistan aikaisempien vaihtareiden minulle sanoneen, että blogin kirjoitus on kiva idea, muttei sille varsinkaan vaihdon lopussa tahdo jäädä juuri aikaa. Nyt kyseinen fraasi on todella valjennut minullekin. Kalenterisivujen huvetessa yhteiskeittiömme karkkivarastoakin nopeammin alkaa ajankäyttö pikkuhiljaa tuottaa paineita: toisaalta haluaisi nauttia viimeisistä vaihtoviikoista täysillä ja kokea kaikki jäljellä olevat must-do’t, mutta samalla pitäisi myös saattaa päätökseen (joissain tapauksissa oikeastaan ensin aloittaa) kurssien työt ja tentit. Tässä päivityksessä on siis kuitenkin luvassa jonkinnäköinen läpivalaisu viimeviikkojen tärkeimmistä tapahtumista.

Kuten viime kerralla jo mainitsin, tämän kuun alusta alkaen olen asunut uudessa kämpässäni Valparaíson toisella laidalla Cerro Baronilla, ja muuttopäätös on alun epäröinnistä huolimatta osoittautunut nappivalinnaksi. Parasta uudessa talossani ovat lukuisat kämppikseni – los Barones, kuten itseämme kutsumme – joista kuusi on muita vaihto-oppilaita, kaksi paikallisia chileläisiä ja yksi Teddy-niminen tyttökissa. Tähän mennessä yhteiselostamme on minulle näyttäytynyt lähes ainoastaan ne hyvät puolet, sillä koskaan ei tarvitse olla vailla seuraa, mutta vuokraemännän asuessa talon alakerrassa melutaso ei yöaikaankaan karkaa käsistä. Kavereiden lisäksi uuden kämppäni plussiin kuuluu lasitettu kattoterassi hulppeine näkymineen sekä talon sijainti, sillä ostoskeskus ja bussiasema ovat alle viiden minuutin kävelymatkan päässä ja yliopistokin vain viidentoista. Vaihtarikavereiden kanssa ostamme ruuat yhdessä ja kokkailemme porukalla lähes joka ilta, ja usein taloomme eksyy enemmän tai vähemmän myös muita kavereitamme. Viime viikonloppuna esimerkiksi yksi chileläinen ystäväni tuli vierailemaan luonani, ja järjestimme yhdessä vaihtariporukkamme tytöille chileläisen lounaan. Alkuruoaksi kaverini opetti minua valmistamaan tuoreista simpukoista juustolla ja viinillä kuorrutetun paikallisen alkuruuan, machas al parmesano, joten nyt minulla on sitten koti-suomessakin kokeiltavaksi ainakin yksi vähän erikoisempi – ja todella herkullinen – chileläinen resepti. Niin että kylään sitten vaan kun palaan kotiin, minä kokkaan ;)

Auringonlasku Valpon lahdella kattoterassiltamme kuvattuna

"Machas al parmesano" ennen uunissa kypsentämistä

Tapahtumien osalta viime viikkojen ylivoimaisesti tärkein eventti on ollut jalkapallon MM-kisojen eli Mundialin alkaminen. Jalkapallohuuma täällä vastaa vähintään lätkän MM-kisojen aiheuttamaa mekkalaa Suomessa, ja esimerkiksi yliopistossamme Chilen otteluiden aikana olevat tunnit on virallisesti peruutettu. Katukuvassa kisoja ei voi olla huomaamatta, sillä katukauppiaiden kojut ovat täyttyneet Chile-krääsästä, autoihin on kiinnitetty erilaisia kannustuslippuja ja mainosten iskulauseet eivät muusta puhukaan kuin Chilen menestyksestä. Vaikka itse en ole minkäänasteinen futisfanaatikko, ilmapiiri täällä nostaa omiakin fiiliksiä ja ruotsalaisen ja itävaltalaisen kaverini kanssa olemmekin päättäneet panostaa Chilen kannustukseen täysillä omien maidemme futissaavutusten jäädessä hieman vaatimattomiksi. Chilen ensimmäistä voitokasta Australia-ottelua seurasimme viime perjantaina isolla porukalla talomme kattoterassilla, ja ottelun jälkeen kaupungille jalkauduttuamme kannustushuudot kaikuivat korvissa vielä pitkään: …chi-chi-chi, le-le-le, ¡Viva Chile! Voitonjuhlia vaan varjosti hieman pelko niiden jäämisestä ainokaisiksi, sillä Chilen seuraavat alkulohkon vastukset ovat Espanja ja Hollanti. Niin kauan kun jäljellä on peliminuutteja on kuitenkin toivoa, ja keskiviikkona pidämme huolen ainakin siitä, ettei pelimenestys jää meidän kannustuksestamme kiinni!

Chile-Australia -ottelun kyytipojaksi valmistimme Valpon
kuulua roskaruokaa,chorillanaa - kuvassa itse kokki

Vaikka viime viikkoina en ole sen suuremmille matkoille ehtinyt lähteä, ei tekemisestä tai pienistä reissukohteista ole ollut puutetta. Viime viikonloppuna kävin esimerkiksi jälleen kerran Santiagossa tapaamassa chileläistä, Norjan-ajoiltani asti tuntemaani kaveriani ja iltaa vietimme yhdessä tämän kavereiden kanssa Santiagon moderneimmassa Providencian kaupunginosassa. Täällä Valparaísossa olemme kavereideni kanssa kiinnittäneet huomiota myös lähiympäristöömme tutustumiseen entistä paremmin, ja niinpä viime viikolla kävimme esimerkiksi kaverini kanssa kierroksella Valpon naapurikaupungissa Viña del Marissa, jonne pienestä etäisyydestä huolimatta harvoin tulee lähdettyä. Toinen lähivierailukohteemme oli yksi Valparaíson kauneimmista – joskin myös köyhimmistä ja vaarallisimmista – kaupunginosista, Cerro Polanco, joka on tunnettu erityisesti vaikuttavista graffiteistaan. Viime viikkojen mieleenpainuvin aktiviteetti oli kuitenkin vierailu läheiseen Concónin rantakaupunkiin, jossa kokeilimme surffausta. Kyseessä oli siis ensimmäinen kertani surffilaudan selässä, ja kaverini opastuksesta huolimatta voimakkailla aalloilla ratsastaminen muistutti omalla kohdallani varmasti enemmän rodeota kuin elokuvien surffiliitoja. Auringonpaisteisena päivänä en kuitenkaan olisi voinut kuvitella parempaa tekemistä, ja fiilikset ensimmäisten onnistuneiden nousujen jälkeen olivat uskomattoman hienot.

Merenrannan uusia kavereita

Surfing en Concón!

Kuten jo aiemmin totesin, viime viikkoina olen myös tehnyt kouluhommia eniten koko tähänastisesta vaihtoajastani. Ymmärrettävästi tentit, esseet ja esitelmät eivät ole jääneet mieleeni vaihtoaikani kohokohtina, mutta yleisesti olen opintoihini täällä erittäin tyytyväinen. Useat kurssit, esimerkiksi Chilen lähihistoriaa ja diktatuuria käsittelevät luentoni, ovat oikeasti mielenkiintoisia ja tarjoavat mahdollisuuden ymmärtää koko Etelä-Amerikan kehitystä (tai kehittymättömyyttä) uudesta perspektiivistä. Myös tylsempien kurssien, esimerkiksi ympäristöekonomian tai ihmissuhdetietämyksen, kohdalla yritän ajatella positiivisesti, että ainakin materiaalin kahlaaminen ja erilaisten esitelmien väsääminen kehittää kielitaitoani. Kurssien mielenkiintoisuuden lisäksi olen varsin yllättynyt koulumenestyksestäni, sillä kaikista kursseista saamani arvosanat ovat tähän mennessä olleet hyviä ja tuotantotalouden kurssistani minun ei tarvitse edes suorittaa kolmatta tenttiä ensimmäisten arvosanojeni kuuluessa luokan parhaimpiin. Toisaalta edessä on vielä yksi jos toinenkin palautettava tehtävä ja esitelmä, joten enpä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Kaikkien kurssien loputtua kirjoittelen tänne sitten tarkempaa infoa kurssien valinnoista ja suorittamisesta seuraavia vaihtoon lähteviä varten.

Cerro Polancon graffiteja

Yksi opiskeluun kannustavista – tai paremminkin sen aiheuttamaa ärsytystä lieventävistä – tekijöistä viime viikkoina on ollut myös Valparaíson sää. Vaikka Suomessa alkaa jo juhannusviikko, Chileen on selvästi tullut talvi ja sateet. Sään nopean vaihtelun lisäksi minua on hämmästyttänyt sen vaikutus arkielämään, sillä koskaan Suomessa en ole ajatellut, että sateet voisivat olla vastaavanlainen ongelma kuin täällä. Rakennuksia ei ole selvästikään rakennettu vettä varten, ja niinpä ei ole lainkaan tavatonta, että ne vuotavat (näin tekee myös oma parvekkeemme) tai että sadetta varten on tehtävä erityistoimenpiteitä (kuten ripoteltava yliopistomme lattialle sahanpuruja vesivanojen etenemisen ehkäisemiseksi). Katuja ei ole juurikaan kanavoitu, ja niinpä sateella alamäkeen suuntautuvat tiet muuttuvat joiksi, joiden alavirroissa vene olisi autoa kätevämpi kulkupeli. Sateella on myös uskomaton vaikutus lämpötilaan, sillä kymmenessä asteessa läpikotaisin kosteissa taloissa palelee enemmän kuin Suomessa tulipalopakkasilla. Me lämpimien talojen luksukseen tottuneet vaihtarit sittenpä ostimme itsellemme minilämmittimet, jotka muuttivatkin elämämme (ja kuivattivat pyykkimme) täysin. Lämmityksemme aiheuttaa kuitenkin pienoista vastustusta chileläisiltä kämppiksiltämme, joiden on vaikea ymmärtää, miksemme vaan laita lisää laamaneuleita päälle ja värjöttele. Kaipa tämä kuuluu niihin kultalusikka suussa syntyneiden eurooppalaisten ongelmiin… Onneksemme sateisia päiviä ei ainakaan vielä ole ollut montaa peräjälkeen, ja aurinkoisina päivinä lämpötila kohoaa edelleen reilusti yli 20 asteen kuivattaen talotkin tehokkaasti.

Turistina Polancolla

Graffitien lisäksi Polanco on tunnettu kuvassa
näkyvästä keltaisesta tornihissistä

Kuten jo alussa totesin, varsinainen vaihtoaikani alkaa uhkaavasti lähetä loppuaan. Vaikka virallisesti lukukausi jatkuu elokuun alkuun, on osa kursseista päättynyt jo ja omalla kohdallani muutkin tulevat loppumaan niin, ettei heinäkuun puolelle jää kuin yksi tentti. Niin kuin sitä sanotaan, yhden oven sulkiessa sitä voi kuitenkin avata toisen, mikä omalla kohdallani tarkoittaa tilaisuutta keskittyä opiskeluiden jälkeen täysillä matkustamiseen ja uusiin kokemuksiin. Heinäkuun alussa suuntaan ensin reiluksi kymmeneksi päiväksi Peruun, jossa tapaan poikaystäväni ja reissaamme yhdessä Pohjois-Perun rantojen kautta Machu Picchulle. Matkalta palaan sitten suoraan tekemään sen ainokaisen jäljellä olevan tenttini, ja päivän hengähdystauon jälkeen saan nähdä lisää pohjoismaista kansaamme, kun vanhempani tulevat minua tänne tapaamaan. Yhdessä aiomme matkustella Chilessä ja suunnata kuun lopussa poikaystävänikin ehdittyä Chileen porukalla Buenos Airesiin. Siellä tiemme sitten erkanevat vanhempieni jatkaessa Suomeen ja minun ja poikaystäväni mennessä sinne, minne tie vie. Takaisin Suomeen lentomme ovat näillä näkymin syyskuun alussa Brasiliasta, joten vaikka vaihtoaikani loppuu pian, Etelä-Amerikan seikkailuani on kokonaisuudessa jäljellä vielä lähes puolet.

Ennen tulevaisuuden pidempiä reissuja suuntaan kuitenkin vielä tänä viikonloppuna kavereideni kanssa minimatkalle Etelä-Chileen, Valdivian ja Púconin kaupunkeihin. Seuraavalla viikolla edessä olisi sitten vielä luonnollisesti opiskelua, mutta myös futiksen MM-kisoja, kavereiden näkemistä ja fiestoja, joten pitkäksi aika ei varmasti käy. Tältä erää kuulumiset olivat kuitenkin tässä, palaamisiin siis taas ensi viikolla! 

Aventuras en Altiplano

Nyt kun sekä minä että kamerani olemme päässeet turvallisesti Pohjois-Chilen, Bolivian ja Perun kierrokselta kotiin, on taas aika päivitellä kuulumisia myös tänne virtuaalimaailmaan. Edellinen viikko yliopistollamme oli siis lomaviikko, joten päätimme kavereideni kanssa lähteä ihmettelemään ja kummastelemaan Etelä-Amerikkaa suuntanamme tällä kertaa pohjoinen. Reissussa taas sattui ja tapahtui, joten seuraavassa yritän koota ainakin kaikkein mieleenpainuvimmat hetket luettavan kokoiseksi paketiksi.

Jurasin kuumilla lähteillä rentoutumassa

Matkamme alkoi siis torstai-iltana reilu pari viikkoa sitten, kun lensimme ruotsalaisen kaverini kanssa Chilen pohjoisimpaan kaupunkiin, Aricaan. Kuten halvimmat liput yleensäkin, lentomme ei olisi voinut olla juuri epämukavampaan aikaan – lähtö aamukahdelta – mutta jäipähän minulle ainakin illalla ennen lähtöä aikaa hoitaa kansallisvelvollisuuteni ja mennä antamaan Europarlamenttiääneni ennakkoon Suomen suurlähetystöön Santiagoon. Lentokentällä odottelun ja väsyttävän lennon jälkeen Aricaan saavuimme noin viiden aikaan aamulla, ja heti seitsemältä otimme bussin kohti Chilen Andeja ja Putren pientä vuoristokaupunkia. Perillä (nukuttuamme yöllä ensin lentokentällä, sitten lentokoneessa, taksissa, bussiasemalla ja bussissa) tunsimme olomme melko virkeiksi, ja tavattuamme päivää aikaisemmin matkaan lähteneen saksalaisen kaverimme päätimme heti lähteä kävelemään läheisille kuumille lähteille. Lämpimässä vedessä kauniiden maisemien keskellä lilluminen oli kieltämättä rentouttavaa, mutta retki ei kaikesta huolimatta ollut hyvä idea – lähteet sijaitsivat yli 4 kilometrin korkeudessa, ja äkkinäinen ilmanpaineen muutos yhdessä paahtavan auringon kanssa sai meidät sairastumaan vuoristotautiin. Loppuiltapäivän oksentelimmekin sitten vuoron perään ja podimme päänsärkyä vuoteen pohjalla. Oireisiin ei ole juuri muuta lääkettä kuin palaaminen alemmas ja veden juominen, ja niinpä meillä kuluikin vesipullo toisensa jälkeen. Myös kokan lehdistä tehdyn teen (pelkät lehdet eivät siis riitä huumaamaan tai aiheuttaman addiktiota) sanotaan auttavan oireisiin, joten aamukahvi vaihtui reissussa varsin nopeasti kokateehen.

Huipulla!

Peukalokyytiä keskellä erämaata

Hyvin nukutun yön jälkeen olomme oli jo paljon parempi, ja seuraavana päivänä lähdimme kiipeilemään läheisille vuorille paikallisen ryhmän kanssa. Kyseessä oli oikeastaan Chilen valtion rahoittama projekti vuoristoseutujen asukkaiden aktivoimiseksi ja alkoholismin ennaltaehkäisemiseksi, mutta koska olimme Putren lähes ainoat turistit, järjestäjät kutsuivat meidät kaupungin matkailuinfossa mukaansa. Meillehän suunnitelma sopi mainiosti, varsinkin kun saimme tutustua myös paikallisiin ja koko retki ruokineen ja kiipeilyvarusteineen oli ilmainen. Itse en ollut aikaisemmin varsinaista vuorikiipeilyä kaikkine varusteineen kokeillutkaan, ja päivä kului nopeasti uuteen lajiin tutustuessa ja chileläisten nuorten kanssa jutellessa. Viiden maissa lähdimme palaamaan Putreen, josta kaverini halusi jatkaa matkaa vielä illalla seuraavaan, kansallispuistossa lähellä Bolivian rajaa sijaitsevaan kylään. Peukalokyydin saaminen osoittautui iltasella haasteelliseksi, ja vaikka onnistuimme lopulta pääsemään lähelle kylää (paikalliset poliisit auttoivat meitä pysäyttämällä rekan ja käskemällä tämän ottaa meidät kyytiin), idea lähteä pidemmälle osoittautui vääräksi valinnaksi: päätieltä kylään oli matkaa vielä useita kilometrejä, ja keskellä autiomaata pimeässä tarpoessa tunnelmat eivät olleet kovin korkealla. Reilu neljän kilometrin korkeus ja pakkasasteet tekivät kävelystä vielä entistäkin uuvuttavamman, ja kun emme nähneet edes kylän valoja, usko kylän olemassaoloon ja asioiden järjestymiseen oli koetuksella. Perille päästessämme huomasimme kylän tosiaan olevan aivan lilliputtien maasta – vain kahdessa talossa oli valot – mutta onneksemme sen ainokainen hostelli oli vielä auki ja niinpä saimme majapaikan (edellisen kerran hostellissa oli varauskirjan mukaan ollut vierailijoita huhtikuussa). Ohut ilman ja pakkasasteet sisälläkin tekivät nukahtamisesta kuitenkin vaikeaa, ja seuraavana päivänä heräsimme päänsärkyisinä ja väsyneinä. Kansallispuistoon tutustuminen jäi lopulta yhteen kävelyyn, ja kavereideni potiessa jälleen vuoristosairauden oireita päivän pääohjelmaksi muodostui Boliviaan matkaaminen. Ihailimme kuitenkin altiplanoa eli Chilen, Bolivian ja Perun jakamaa yli 3 km korkeudessa sijaitsevaa tasankoa bussin ikkunasta käsin.

Laucan kansallispuiston tulivuori ja uusia kavereitamme

Team Sweden-Finland-Germany korkean paikan leirillä

Bussin odottelua Chungara-järvellä 4,5 kilometrin korkeudella

Boliviassa pääkohteemme oli maan pääkaupunki La Paz, johon saavuimme sunnuntai-iltana. Onneksemme meidän ei tarvinnut pohtia majoitusta tai kuljetuksia, sillä aiemmin käydessäni Norjassa kansainvälistä koulua minulla oli bolivialainen kämppis, joka nyt oli luvannut majoittaa meidät kaikki kotiinsa. Järjestely olikin todella onnistunut, sillä paitsi että oli todella hauskaa nähdä kaveriani pitkästä aikaa, hän myös asui perheensä kanssa todella suuressa huoneistossa aivan La Pazin keskustassa. Kaupunkiin tutustuminen kävi myös kätevästi kaverini ja tämän toisen kaverin ajaessa ja opastaessa meitä ympäri katuja ja kukkuloita ja kertoessa niin nähtävyyksistä kuin paikallisten elämästäkin. Maisemiltaan La Paz on tosiaan huikaisevan kaunis, sillä koko kaupunki on rakennettu jyrkille vuorille yli 3,5 kilometrin korkeuteen, mikä tekee siitä myös maailman korkeimman suurkaupungin. Paitsi näköaloillaan, kaupunki teki vaikutuksen kuitenkin myös kulttuurillaan: yli puolet bolivialaisista alkuperäisasukkaiden jälkeläisiä, ja alkuperäiskulttuurit näkyvät voimakkaasti myös katukuvassa: edelleen monet pitävät perinteisiä hameita, silinterihatun kaltaisia hattuja ja aguayoja (värikäs, repun sijasta käytettävä kantoliina) yllään joka päivä. Toisaalta kaduilla aisti myös Bolivian köyhyyden, sillä kodittomia oli paljon ja tavaroitaan sai pitää silmällä vielä paljon enemmän kuin Chilessä. Eurooppalaiseen järjestykseen tottuneena La Paz oli myös piristävän epäjärjestelmällinen ja odottamaton – mielestäni oli esimerkiksi huvittavaa, ettei kaupungin julkisella liikenteellä ole reittejä, vaan rahastaja huutelee määränpään bussin ikkunasta.

La Pazin vanhaa osaa

Bolivialainen kaverini ja tämän veli nauttimassa kanssamme paikallista pikaruokaa - lehmän sydäntä

Maailman korkein suurkaupunki, La Paz

La Pazin katumarkkinoita

Valle de la Lunan sanotaan olevan eniten kuuta muistuttava paikka maan päällä

 Kaupungin katselun lisäksi ehdimme La Pazissa vierailla kuuta muistuttavista maisemistaan kuulussa Valle de la Lunan luonnonpuistossa, shoppailla kaupungin monissa mercadoissa – kadulta vaatteita ja muuta käsityötä saa aivan pilkkahintaan – ja maistaa paikallista perinneruokaa kuten laamanlihaa ja grillattua lehmän sydäntä. Yksi mielenkiintoisimmista tekemistämme retkistä oli kuitenkin päiväreissu reilun parin tunnin päässä sijaitsevaan Coroicon pikkukaupunkiin. Jo matka pikkubussissa vuorten keskellä Andien hiekkateillä oli (ehkä hieman pelottava) elämys, mutta perille päästyämme maisemat olivat suorastaan huimaavat. Vaikka Coroico ei ole kuin muutaman vuoren päässä La Pazista, se sijaitsee huomattavasti matalammalla, ja niinpä ilmasto oli kuin toisesta maasta – hyvin lämmin ja kostea, meille Pohjolan asukkaille lähes trooppinen. Teimme kävelyn läheisellä vuorenrinteellä, ja matkalla näimme niin useita kokaviljemiä kuin kahvi-, sitruuna-, mandariini- ja banaanipuitakin. Auringossa loikoillessamme ja hedelmiä suoraan puista syödessämme matka tuntui ensi kertaa täydeltä lomalta.

Coroicon pikkukaupunkia

Bolivian Andeja

Viidakon tähtöset

Kokaviljemiä

Torstaiaamuna jätimme La Pazin taaksemme ja otimme bussin kohti Titicaca-järveä. Sopivasti lounasaikaan pääsimme perille Copacabanaan, Bolivian puolen kuuluisimpaan rantakohteeseen, joka oli nätti joskin melko turistinen. Syötyämme järvenrantakioskissa lounaaksi kalaa otimme taksin Perun rajalle, ja muutamaa uutta passileimaa ja rahanvaihtoa myöhemmin istuimmekin jo bussissa matkalla Punon kaupunkiin. Punon päänähtävyyksiin kuuluvat Titicaca-järven saaret, ja lopulta myös me päätimme ostaa ehkä hieman turistisen kokopäiväretken kyseisille saarille. Vierailukohteisiimme kuului niin yksi oikea saari kuin Punon lähellä sijaitsevia alkuperäiskansojen kaislalautoista rakentamia tekosaariakin, joilla yhä edelleen asuu yli 200 perhettä. Kaislasta rakennettujen kokonaisten kylien näkeminen kieltämättä oli vaikuttavaa, mutta täysin yllätyksettä ei tämäkään matkamme sujunut. Kesken risteilyn tuuli yltyi nimittäin vaarallisen kovaksi ja pienen pienellä paatillamme oli suuren suuria vaikeuksia edetä yli 170 km pitkän ja 90 km leveän järven selällä. Itsellenikin kieltämättä nousi kylmä hiki pintaan aaltojen pyyhkiessä yli koko aluksemme, ja olin erittäin tyytyväinen hätääntyneen oppaamme tehdessä päätöksen palata lopulta Punon sijaan lähimpään mantereella sijaitsevaan pikkukylän satamaan. Hostellille palatessamme kerroimme reissumme yllättävästä päätöksestä vastaanottovirkailijalle, jolloin perulainen poika vain pudisti päätään ja totesi, että tähän aikaan vuodesta näin käy lähes joka päivä. Eipä sitten hänellekään tullut mieleen mainita asiasta edellisenä päivänä kierrosta varatessamme…

Titicaca-järven alkupeäisasukkaita perinteisine veneineen

Punon edustan kelluvilla kaislasaarilla asuu yhä
yli 200 perhettä

Vastaanottokomiteamme satamassa, johon jouimme
myrskyn takia rantautumaan

Paluumatkalle lähdimme jo perjantai-iltana, sillä matkan päätösosuus ei ollut niitä kaikkein rennoimpia: Punosta jouduimme ensin ottamaan yöbussin Tacnaan lähelle Chilen rajaa, sitten sieltä toisen Aricaan, jossa norkoilimme päivän ennen iltalentoamme Santiagoon ja jälleen uutta yötä lentokentällä. Kahden huonosti nukutun yön ja yli viikon puolikylmien suihkujen jälkeen oli mukava palata aurinkoiseen Valparaísoon ja tuttuun sänkyyn. Hengähdystaukoa ei tosin kestänyt kauan, sillä Valpossa odottivat taas kouluhommat ja itseltäni esimerkiksi ympäristöekonomian tankkaaminen espanjaksi tenttiä varten vei viikon aikana tovin jos toisenkin. Toisaalta koulutöitä hoitaessa ainakin espanja kehittyy mukavasti, ja lukemisen välissä ehdin myös esimerkiksi urheilemaan salsa- ja tangotuntien merkeissä ja viettämään aikaa chileläisen kämppikseni kanssa kaupungilla. Mainitsemisen arvoinen tapahtuma oli myös yhtenä iltana yliopistollamme järjestetty karaokekahvila, jonne chileläiset kaverini minut kutsuivat. Olin tapahtuman ainut ulkomaalainen, ja oli aika kokemus kuulla chileläisiä sähköteekkareita laulamassa paikallisia klassikkokappaleita aivan hurmoksessa. Kokemuksestani saa varmaan parhaan käsityksen, jos kuvittelee, miten kauniilta Lappeenrannassa baari-iltana yhteislaulettu Ukkometso kuulostaa ulkomaalaisten vaihtariemme korvaan ;)

Adiós Bolivia!

Kulunut viikonloppu meni enemmän tai vähemmän uuteen kämppään muuttaessa ja tavaroita järjestellessä. Lauantaina teimme myös parin kaverini kanssa retken Chilen kansalliskirjailijan, Pablo Nerudan, uskomattoman kauniille talolle Isla Negralle sekä vietimme jälleen yhdet grillijuhlat vaihtariporukkamme kesken. Seuraavat viikot kuluvat todennäköisesti aika pitkälle koulutöiden parissa, mutta päivittelen tänne taas ehtiessäni kuulumisia sekä tietysti kuvia uudesta asunnostani ja varsinkin sen hulppeasta kattoterassista, jolla tälläkin hetkellä istun tätä kirjoittamassa. Nyt lähden kuitenkin muuttopuuhiin eli tältä erää kuulemiin!