Erämaaelämyksiä

Lauantaina jätin viimein virallisesti vaihtolukukauteni taakse ja sanoin chau (ainakin toistaiseksi) niin Valparaísolle kuin koko Chilellekin. Yhden ajan loppu on kuitenkin aina toisen alku, ja kuten aiemmin mainitsin, nyt aloitan kuukauden matkani Argentiinassa, Paraguayssa ja Brasiliassa. Tällä hetkellä olen jo Buenos Airesissa, mutta tämän päivityksen pääosassa on kuitenkin vielä viimeviikkoinen reissuni Atacaman autiomaahan sekä viimeiset Valpo-päiväni.

Chilen suurimpaan ja maailman kuivimpaan autiomaahan, Atacamaan, lähdin siis vanhempieni kanssa viime viikon torstaina. Vaikka matkustimme vain Chilen sisällä, jälleen kerran matkustus oli järkevintä hoitaa lentokoneella bussien körötellessä perille lähes vuorokauden ja maisemienkin ollessa aavikkomaisen yksitoikkoisia. Maanteitse matkustamisen aloitimme siis vasta Calaman lentokentältä – olimme vuokranneet erämaateitä ajatellen nelivetoisen pick-upin – suuntaamalla reilun sadan kilometrin päähän San Pedro de Atacaman kylään. Kyseisessä kaupungissa ei asu kuin parisentuhatta ihmistä, mutta se on Atacama-turismin kiistaton keskus ja varsinkin näin chileläisten talvilomien aikana tulvi matkailijoita. Lähes yhtä paljon kuin itse turisteja, kylästä löytyy erilaisia matkatoimistoja, jotka mainostavat yksi toisensa jälkeen erilaisia kierroksia geysireille, suolajärville, flamingolaguuneille, suola-aavikolle, vuoristokyliin, ratsastusretkille, kuumille lähteille ja kaikkiin muihin mahdollisiin aktiviteetteihin. Retkitarjonta ja jatkuva mainostus tuntuivat ensimmäisenä iltana melko lamauttavilta, mutta lopulta päätimme varata paikat ainoastaan geysir-valmismatkalta ja katsastaa muut nähtävyydet omatoimisesti.

Hola, täällä ollaan!

San Pedro de Atacamaa

Opaskirjan sivulta Atacama vaikuttaa erittäin kompaktilta kokemuskohteelta ja lähes autonvuokraajan unelmalta: suurin osa Atacaman nähtävyyksistä sijaitsee kätevästi alle 100 kilometrin säteellä San Pedron kylästä ja lähes kaikkiin niihin on rakennettu verrattain hyväkuntoiset tiet. Saimme huomata omatoimimatkailun olevan alueella kuitenkin vielä aika lapsenkengissä, sillä suurin osa turisteista matkaa nähtävyyksille ohjatuilla kierroksilla, jotka sisältävät niin matkat kuin ruuatkin, ja niinpä opastuksiin ja taukopalveluihin ei ole panostettu oikeastaan olleenkaan. Turisti-infon ja erinäisten karttojen avulla löysimme lopulta kuitenkin vierailukohteille myös ominemme, ja ensimmäisien päivien aikana kalusimmekin lähiympäristön aika perusteellisesti. Mieleenpainuvia kokemuksia olivat esimerkiksi uiminen – tai paremminkin kelluminen – yli 80% suolaa sisältävässä Cejarin suolajärvessä, auringonlaskun ja tulivuorten ihaileminen Valle de Lunan laaksossa, vierailu jäätyneillä Miscantin ja Miñiquesin laguuneilla 4,3 km korkeudessa sekä flamingojen bongailu Chaxan suolalaguunilla. Vaikuttavaa oli myös pelkkä kävely San Pedroa ympäröivillä suolakentillä, joilla maa on suolan peitossa kuin lumisateen jäljiltä. Alueen laajimmat ja kuuluisimmat suolatasangot olisivat olleet Bolivian rajan takana, mutta retki olisi vaatinut kolme päivää ja rutkasti jeepissä istumista, joten päätimme jättää kohteen seuraavaan kertaan. Päätös oli mielestäni erittäin hyvä, sillä itse kokemusten lisäksi loma oli erittäin onnistunut juuri siksi, että aktiviteettien välissä meille jäi vanhempieni kanssa aikaa käydä hyvin syömässä, juoda iltapäiväkahvit ja jutella kunnolla ilman kiirettä.

Cejarin suolajärvessä vähemmänkin uimataitoinen olisi pysynyt pinnalla

Atacaman tulivuorimaisemia ja Valle
de la Lunan auringonlasku

 

Laguuni ja flamingo

Lauantaiaamuinen geysir-retki osoittautui turistisuudestaan huolimatta yhdeksi viikon parhaista kokemuksista. Nähdäkseen geysirit auringonnousun aikaan retkelle on lähdettävä jo neljän maissa aamuyöllä, ja El Tatio -nimisen geysirkentän sijaitessa yli 4 kilometrin korkeudessa ilma niin ulkona kuin bussissa oli jäätävää – 10 ja 15 pakkasasteen välillä. Bussissa palellessa usko retken kannattavuuteen alkoi jo horjua, mutta perille päästessä kärsimys palkittiin. Hennossa auringonvalossa höyrysi kymmeniä erikokoisia geysirejä, jotka syöksivät vettä korkeuksiin. Paikalliset eivät olleet turhan tarkkoja turvallisuudesta, minkä ansiosta useimpia geysirejä pääsi ihailemaan aivan vierestä ja merkityillä poluillakin oli maassa reikiä, joissa kananmunan keittäminen olisi käynyt näppärästi. Itse geysirien lisäksi vierailimme retkellä kuumassa joessa, johon pulppusi tuliperäisestä pohjasta niin polttavaa vettä, että vedessä tarkeni hyvin kylpeä kuin ammeessa huolimatta ympäröivällä rinteellä olevasta lumesta ja pakkaslämpötiloista. Kun vielä paluumatkalla näimme eläinkunnan edustajia laamoista autiomaajäniksiin ja uhanalaisiin, kamelinsukuisiin vicuñoihin, retki todella tuntui päivän lopuksi vaivan arvoiselta.

Tation geysirikenttää

Vesi höyryää, mutta niin kyseisissä lämpötiloissa kyllä hengityskin ;)

Yllä: Atacman eläinedustajistoa: aavikkopupumuiden aavikkopupuja
Vasemmalla: Tuliperäisen maan vedessä ei tullut kylmä, vaikka rinteillä olikin lunta

Laamakaravaani

Chaxan laguunin flamingoja

Viimeisen päivän olimme varanneet nähtävyyksien katselun sijaan erilaisille aktiviteeteille, ja omasta mielestäni päivä olikin yksi reissun parhaita. Aamupäivällä kävimme äitini kanssa ratsastamassa pari tuntia San Pedron lähimaisemissa, ja hevosen selästä jylhät autiomaamaisemat kokikin jotenkin paljon kouriintuntuvammin kuin auton tai bussin ikkunasta. Itselleni oli myös hämmästys, miten jyrkillä dyyneillä ja kallioilla hevoset voivatkaan liikkua. Ratsastusretken ja nopean lounaan jälkeen oli vuorossa sandboarding eli ”lumilautailu” hiekkadyyneillä San Pedron läheisessä kuolemanlaaksossa (vanhempani jäivät tosin suosiolla valokuvaajiksi). Hiekkalaskettelu paljastui hieman vähemmän vauhdikkaaksi ja hurjaksi lajiksi kuin kuvittelin, mutta muutamatkin laskut kävivät kyllä hyvin urheilusta, kun yli 100-metrisen dyynin päälle oli joka kerta kiivettävä laudan kanssa auringon porottaessa täydeltä terältä ja yli 2000 metrin korkeuden ja ohuen ilman lisätessä kipuamisen haastavuutta omalta osaltaan. Kokemus oli kuitenkin hieno, ja iltapäivällä sitä pystyi ainakin ansaitusti lekottelemaan Puritaman kuumissa lähteissä.

Sandboardingia Valle de la Muerten 150-metrisillä dyyneillä

Vielä kun rakentaisivat dyyneille hiekkahiihtohissit...

Ratsastaen halki autiomaan

Takaisin Santiagoon lensimme Atacamasta tiistaiaamuna. Poikaystäväni oli ottanut oman lentonsa Pohjois-Chilestä saman päivän illalle, joten odotellessa ehdin sopivasti käydä vanhempieni kanssa syömässä ja näyttää heille hieman Santiagon keskustaa. Vanhempani jäivätkin vielä pariksi päiväksi ihmettelemään Chilen pääkaupungin elämänmenoa minun ja poikaystäväni suunnatessa – minulle viimeistä ja poikaystävälleni ensimmäistä – kertaa rakkaaseen vaihtokaupunkiini Valpoon. Niin iloinen kuin olinkin voidessamme viettää pari päivää yhdessä toisessa kodissani, viimeiset päivät tuntuivat myös hieman haikeilta ja osoittivat selvästi vaihtolukukauden olevan nyt ohi: taloni oli täyttynyt uusilla opiskelijoilla, kavereistani suurin osa oli jo lähtenyt kaupungista ja yliopisto suljettu talvilomaviikon takia. Vaikka en sen suuremmin halua vielä tässä ruveta tunteilemaan, täytyy myöntää, että vaihtolukukauteni on kokonaisuudessaan todella ylittänyt odotukseni. En koskaan olisi uskonut tapaavani niin hyviä tyyppejä ja saavani niin hyviä ystäviä kuin sain, oppivani niin paljon espanjaa, tutustuvani niin hyvin latinalaiseen kulttuuriin tai näkeväni niin monia paikkoja reissuillani. Valpo todella on osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi vaihtokohteeksi niin kokonsa kuin ilmapiirinsäkin puolesta, ja en voi muuta sanoa kuin että kateeksi käy vaihtolukukautensa vasta aloittavia. Onneksi näin vaihdon lopussa kaikki hyvästit eivät sentään ole lopullisia, sillä vaihtariporukallamme olemme jo suunnitelleet tapaamisen marraskuulle Prahaan. Meksikolainen kaverimme varasi jo lennotkin, joten päivämäärääkään ei taida enää auttaa muuttaa ;)

Nyt siis matkapäiväkirjassa on kuitenkin kääntynyt jo uusi sivu: viikonloppuna matkasimme Andien yli Argentiinan puolelle Mendozaan (tällä kertaa bussilla, ei liftaten) ja eilen, kokeiltuamme Mendozassa ensin koskenlaskua, saavuimme yöbussilla tänne Buenos Airesiin. Päivittelen reissulla kuvia ja kuulumisia aina kuin vain suinkin mahdollista, mutta viimeistään sitten Suomessa paikkailen matkanvarren kertomuksia. Syyskuussa myös luvassa jo paljon aiemmin lupaamani vinkit mahdollisille tuleville vaihtareille. Nyt kuitenkin kohti uusia kokemuksia eli chau!

Por mis amigos chilenos y compañeros de intercambio: ¡Muchas muchas gracias por un semestre increíble en Valpo! ¡Yo lo pasaba muy bien gracias a ustedes! Me pone un poco triste que no tuvo tiempo a despedir todos ustedes pero nos ponemos en contacto y voy a recordar todos los momentos que pasamos juntos para siempre J ¡Cuidense mucho y nos vemos (con muchos de ustedes en Praga)!