Suurkaupungista sademetsiin

Nyt Valparaíson hyvästelystä on ehtinyt kulua jo pari viikkoa ja etäisyyttäkin on kertynyt niin, etta tällä hetkellä olen jo Brasilian Campo Grande -nimisessä kaupungissa. Kiireisen aikataulun (ja ärsyttävän ääkkösten puuttumisen takia) kirjoitan tällä kertaa vain lyhyehkösti viimeaikojen tärkeimmistä edesottamuksista.

On se reppumatkailu rankkaa...

Mendozasta lähdimme siis kaksi viikkoa sitten sunnuntaina yöbussilla Buenos Airesiin, jossa kohtasimme vanhempani vielä viimeistä kertaa tällä reissulla. Yhdessä vietimme Etelä-Amerikan 3. suurimmassa metropolissa pari päivää kierrellen keskustan päänähtävyydet, jonka jälkeen ihailimme kaupunkia - tai tarkemmin vain valtavan asfalttiviidakon muutamaa osaa - vielä yhden päivän kahden poikaystäväni kanssa. Nähtävyyspuolelta hienointa antia oli mielestäni Bocan kauniit ja merihenkiset, joskin myös turistiset työläissatamakorttelit sekä paikallisen porteñon (nimitys buenosairesilaisille) johdolla tekemämme kävelykierros, jossa oppi paljon niin itse paikoista, argentiinalaisista ja heidän kulttuuristaan kuin maan historiastakin. Itse nautin myös erityisesti kaupungin lukuisista kahviloista (kahvi on BA:laisille niin tärkeää, etta Argentiina on julistanut kahvittelun maansa pääkaupungissa maailmanperintökokemukseksi), iltaisin syömästämme maukkaista grillipihveistä sekä tiistai-iltana kokemastamme vaikuttavasta tangoshowsta. Kaupungin näkemisen ohella matkamme tästä vaiheesta teki erityisen nautinnollisen myös hieno hotelli, jossa (kiitos vanhemmilleni) saimme levätä muutamat yöt. Leveällä sängyllä makoilu, lämpimät suihkut, taulutelevisio ja luksusaamiaisen tilaaminen huoneeseen todella toivat tervetullutta vaihtelua kaikenkarvaisten hostellien kiertelyyn :)

Takaoikealla Brasilia, vasemmalla Paraguay ja jalkojen alla Argentiina

Floraa ja faunaa Iguazun luonnonpuiston vaelluspoluilla

Kahlaus virkistaa

Iguazun uusia tuttavuuksia ;)

Buenos Airesista jatkoimme torstaina - 19-tuntisella bussilla - Iguazun vesiputouksille Argentiinan ja Brasilian rajalle. Päätimme majoittua Argentiinan puolelle Puerto Iguazun kaupunkiin ja käydä sieltä käsin katsomassa lunnonihmetta niin Argentiinan kuin Brasiliankin puolella. Jo itse Puerto Iguazu oli positiivinen kokemus, silla se vaikutti yllättävän tavalliselta argentiinalaiskaupungilta maailmanluokan turistinähtävyyden isännöinnistä huolimatta. Ensimmäisenä päivänä kävelimmekin vain itse kaupungissa vieraillen Argentiina-Paraguay-Brasilia -kolmoisrajalla sekä villieläinsairaalassa. Oman osansa korkeaan mielialaamme teki myos sää: toisin kuin BA:ssa, Iguazulla aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpömittarikin kohosi 30 kieppeille. Tunnelmat kuitenkin vain paranivat itse putouksilla: trooppisen metsän lomasta syöksyvät vesimassat ja niiden synnyttämät minisateenkaaret tosiaan ovat maineensa veroinen vierailukohde. Huonoksi onneksemme kesäkuisen tulvan jäljiltä lähes puolet Argentiinan puolen näköalapaikoista oli suljettu, mutta pystyimme silti tekemään yhden hieman pidemmän ja kaksi lyhyttä kävelyä. Seuraavana päivänä ihailimme viela samaa nähtävyyttä Brasilian puolelta ja totesimme useiden opaskirjojen tavoin näkymän olevan sieltä kokonaisvaltaisempi. Jos aikaa ei kuitenkaan olisi ollut kuin yhden puolen kokemiseen, itse suosittelisin Argentiinaa lähinnä sillä perusteella, etta siellä pääsymaksun maksettuaan saa vapaasti kulkea kaikilla luonnonpuiston vaellusreiteillä ja ihailla putouksia aivan vierestä, kun taas Brasiliassa turistit istutetaan bussiin ja jokaisesta lenkkipolusta tai muusta aktiviteetista tulee pulittaa erikseen. Kaiken kaikkiaan olimme kuitenkin tyytyväisiä kumpaankin päivään, ja Iguazu oli yksi matkamme tähänastisia kohokohtia.

Iguazua Argentiinan puolelta

Vesimassat ja mina

Brasilian puolta Garganta del Diablolta kuvattuna

Maanantaina jatkoimme Argentiinasta lautalla joen yli Paraguayn puolelle Ciudad del Esten kaupunkiin. Kyseinen maa on Etela-Amerikan toiseksi köyhin, ja kontrastin Argentiinan ja Brasilian siisteihin puistoihin ja moderneihin rakennuksiin huomasi nopeasti, vaikka maa vaikuttikin yllättävän kehittyneeltä kehnoihin taloustilastoihinsa verraten. Päivällä osallistuimme kierrokselle läheiselle Paraguayn ja Brasilian jakamalle Itaipun padolle, joka valtavalla koollaan on maailman toiseksi suurin pato ja tuottavin vesivoimalaitos: sähköä rakennelmasta saadaan jopa 92 miljoonaa megawattituntia vuodessa. Sääli sinänsä, etta Paraguayta vaivaavan korruption vuoksi aika pieni osa tuotosta hyödyttää perusparagualaisia... Patovierailun jälkeen kiertelimme Ciudad del Esten shoppailumahdollisuuksista (ja marijuanan salakuljetuksesta) tunnettua kaupunkia ja menimme lopulta ajoissa lepäämään ollaksemme valmiita taas jatkamaan seuraavana päivänä matkaa.

Maailman toiseksi suurin pato, Itaipu Binacional

Odottelua Santa Rosan bussiasemalla ja uusi tuttavuutemme Natali

Paraguayn maalaismaisemaa kukkoinen ja pikkupossuineen

 Ciudad del Esten lisäksi halusimme Paraguayssa vierailla Laguna Blanca -nimisessä luonnonpuistossa maan koillisosassa. Kiitos LonelyPlanetin opaskirjamme, saimme kuulla laguunin rannalla sijaitsevasta kansainvälisestä tutkimus- ja vapaaehtoistyökeskuksesta, joka tarjosi myos täysihoitomajoitusta. Kyseinen Para la Tierra -niminen tila osoittautuikin loistavaksi rentoutumiskohteeksi, vaikka melko vaikeasti saavutettavaksi sellaiseksi: matkan varrella bussiaikataulut tuntuivat muuttuvan sen mukaan keltä kysyi, ja lopulta saavutimme maalin vasta keskiviikkona nukuttuamme ensin yö sympaattisessa Santa Rosan pikkukaupungissa. Pitkä matkustus maksoi kuitenkin vaivan, sillä seuraavat päivät saimme nauttia kävelyistä alueen trooppisissa metsissä, uimisesta hienohiekkaisella rannalla, auringonotosta ja lukemisesta sekä jopa ratsastuksesta ilmaiseksi (ja täysin kahdestaan) paikan omistamilla hevosilla läheisillä savanneilla ja laguunin rannalla. Jo lyhyessä ajassa tuntui, ettei voisi löytää täydellisempää paikkaa irrottautua rutiineista ja ladata akkuja turistilaumojen ulottumattomissa. Aktiviteettien ja maisemien lisäksi oli mukava tutustua tilan vapaaehtoisiin ja oppia keskuksen tutkimustyöstä alueen eläinten kuten apinoiden, perhosten ja rupikonnien parissa. Ties vaikka sitä jonain päivänä vielä palaisi laguunille itsekin vapaaehtoistyotä tekemään, vaikka omat intressini ehkä olisivatkin vielä vähän ihmisläheisemmässä työssä.

Aquí se viaja en Paraguay :)

Auringonlaskua Laguna Blancalla

Laguna Blancan valkohiekkaista rantaa (ainoana pilviaamuna)

Ratsastusta Lagunin savannimaisilla rannoilla

Para la Tierra volunteer base

Laguna Blancalta jatkoimme (nyt jo valmistautuneina aikatuluttomiin busseihin ja epämääräiseen odotteluun) Brasilian puolelle Pedro Juan Caballeron rajanylityksen kautta Paraguayn pohjoisosasta. Rajalla meillä oli hieman ongelmia löytää maahantuloviranomaisia leimaamaan passejamme - oikeastaan emme nähneet edes raja-asemaa, joten ei kai ole ihme jos kyseinen raja on yksi vilkkaimpia huumeiden salakuljetuspisteitä - ja niinpä lopulta ehdimme määränpäähämme Campo Grandeen vasta yöllä. Hotellimme luksusaamiainen hyvitti kuitenkin pätkittäisiä yönia, ja reipastuimme nopeasti hoitamaan käytännön järjestelyjä seuraavaa matkaetappiamme, Pantanalin kosteikkoa, varten. Tänään aloitammekin jo siis neljän päivän safarin maailman suurimmalla ja erittäin eläinrikkaalla kosteikolla, joten tältä erää kiitos ja kuittaus Brasiliasta - seuraavalla kerralla luvassa uusia kuulumisia ja (toivottavasti) hienoja villieläinkuvia!