¡Hasta las próximas aventuras!

Viimekertainen ennustus kävi (valitettavasti) toteen, ja tätä postausta kirjoitellessani olen tosiaan jo koti-Suomen kamaralla. Vaikka tietysti Brasilian paahtavan auringon alla oli leppoisampaa kuin Suomen sateessa ja Valpossa olisi mieluusti viettänyt koko vuodenkin, on koti aina kuitenkin koti ja paluumatkalle oli lopulta ihan mukava lähteä. Tähän mennessä olen ehtinyt nauttia äidin ruuista jo viikon, mutta kertaan nyt matkani viimeisetkin kokemukset ja kommellukset ennen kuin palaan aktuellempiin asioihin.

Viime kerralla kuulumiseni päättyivät pohtivaisiin tunnelmiin, mutta lopulta emme Río de Janeirosta poikaystäväni kanssa lähteneet enää minnekään. Paitsi hienoinen väsymyksemme ja halu olla vaihteeksi paikallaan, päätökseen vaikutti erittäin merkittävästi myös upea kohde: positiivinen ensikäsitykseni kaupungista ei muuttunut vaan päinvastoin vahvistui, ja Río lukemattomine aktiviteettimahdollisuuksineen ja jylhine maisemineen ylsi mielestämme ykkössijalle Etelä-Amerikassa näkemistämme suurkaupungeista. Edes kokonainen viikko, jonka lopulta vietimme kaupungissa, ei riittänyt läheskään kaiken toivomamme tekemiseen, mutta olimme yhtä kaikki tyytyväisiä loppuviikon kulkuun ja kokemiimme asioihin. Tiistaina esimerkiksi vuokrasimme pyörät ja teimme pitkän pyörälenkin Copacabanan ja Ipaneman leveillä biitseillä kiertäen ympäri myös Ríon laguunin, joka tulee ymmärtääkseni hostaamaan ainakin soutulajeja seuraavissa kesäolympialaisissa. Keskiviikkona tutustuimme keskustaan ja sen (suklaa-)kauppoihin astetta tarkemmin ja torstaina vierailimme lopulta kaupungin ikoni-Kristuspatsaalla, jota niin monena iltana olimme ihailleet makeita mangoja ja viiniä maistellen hostellimme terassilta. Näkymät ylhäältäkin todella olivat upeat, vaikka itse Kristuksen hohtoa himmensi hieman sen ympärillä pyörivät ihmismassat. Viimeiset yhteiset iltapäivämme päätimme suosiolla maata Copacabanan rannalla, vaikka itse uimista rajoittikin voimakkaat merivirrat. Yhtä kaikki, pari rantapäivää keskellä Brasilian talvea kompensoivat kyllä hyvin välistä jäänyttä Suomen kesää J

Loppuviikolla Ríossa addiktoivissa suklaakaupoissa vierailusta tuli jo rutiini :P

Auringonpalvontaa Copacabana-biitsillä

Atlantin tyrskyjä - yli parimetriset, voimakkaat aallot estivät rannalla uimisen kokonaan

Viimeisenä Ríon iltana päätimme poikkeuksellisesti reipastua ja jalkautua kaupungille kokemaan Brasilian kuulua samban sykettä, olihan perjantai. Aloitimme illan suuntaamalla Laranjeiraksen kaupunginosaan, jossa eräs poikaystäväni ystävä asui harjoitteluvaihtoa Ríossa suorittaessaan, ja illallistamalla kyseisen kaverin ja tämän tyttöystävän seurassa. Illan edetessä jatkoimme kaksin Ríon kuuluisimmalle yökerhoalueelle Lapan kaupunginosaan. Saapuessamme aloimme katsastella alueen baareja etsien sitä oikeaa ennen kuin huomasimme, ettei sille oikeastaan ollut mitään tarvetta: vaivihkaa koko Ríon maamerkki-akveduktin hallitsema Lapan aukio oli täyttynyt ihmisistä ja monihenkisiä, rummuin varustettuja samba-orkestereita ilmestyi sinne tänne ihmisten keskelle soittamaan. Juotavaa ja syötävää sai ympäröivistä kojuista ja tanssimaan pääsi keskellä ihmismassaa, joten mitä sitä enää enempää enää toivomaankaan. Viimeinen iltamme Ríossa oli tunnelmaltaan juuri niin välitön ja latinomainen kuin stereotyyppisesti Brasiliasta vaan voi kuvitella, ja fiilikset tähtitaivaan alla juhliessa olivat todella unohtumattomat. Río oli kyllä ehdottomasti niitä kohteita, joihin on tultava uudestaan!

Ríon toisia kasvoja

Lauantaina suuntasimme vielä aamusta yhdessä väsyneinä bussiasemalle, jossa tiemme sitten matkan osalta erosivat. Hieman haikein mielin nousin Belo Horizonteen lähtevään bussiini ja aloitin reissun viimeisen bussimatkani musiikkia kuunnellen ja kumpuilevia, värikkäiden maatalojen, tilkkutäkkimäisten peltojen ja vehreän sademetsän peittämiä kukkuloita katsellen. Väsymykseni haihtui kuitenkin tyystin päästyäni kuuden tunnin jälkeen perille Belo Horizonteen ja tavattuani ystäväni ja tämän aviomiehen bussiasemalla. Heti siistiydyttyäni lähdimme vielä kaupungille syömään. Brasilian kolmanneksi suurin, n. 5 miljoonan asukkaan kaupunki on tunnettu erityisesti lukuisista, Santa Terezan kaupunginosassa sijaitsevista baareista ja alueen erinomaisesta ruuasta, joten mikä olisikaan ollut parempi tapa aloittaa matkani viimeinen etappi kun tutustua paikallisiin herkkuihin oikein baariruuan vuotuisen mestaruustittelin ansainneessa kuppilassa. Nautiskelemamme naposteltavat todella olivat hyviä, mutta myös valitettavan raskaita – esimerkiksi paistettuja sian kyljyspaloja, friteerattuja maissipasteijoita, paistettua juustoa, paistettua makkaraa sekä papuja ja maniokkia voikastikkeella. Totesin, ettei kyseinen ilta ollut oikein sopiva aika tuoda ilmi aikomustani siirtyä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ;)

Periteinen brasilialainen alkuruoka Bahían maakunnasta:
friteerattuja papupasteijoita tulisella rapukastikkeella

Seuraavana päivänä ystäväni esitteli minulle Belo Horizonten kaupunkia. Yksi parhaita puolia ystävien luona vieraillessa on, että paikalliset aina osaavat näyttää mielenkiintoisia paikkoja ja tapahtumia, joihin ei itse osaisi suunnata – juuri sellaisia kuin Belo Horizontessa sunnuntaisin pidettävät suuret maakuntamarkkinat, joilla myytiin kaikkea käsitöistä vaatteisiin, kenkiin, koruihin, nahkaesineisiin kuin ruokaakin. Sainkin kukkaroa mukavasti kevennettyä kotimatkalle (joskin rinkkaa lihotettua). Kaverini ja tämän aviomiehen kanssa sain myös tietää brasilialaisesta kulttuurista ja maan politiikasta paljon enemmän, kuin mitä tavallisesti matkustaessa olisi mahdollista. Mielenkiintoista oli oppia esimerkiksi lähestyvien presidentinvaalien merkittävistä koulutus- ja korruptiokysymyksistä, kuulla jalkapallon MM-kisoista kulissien takana, ymmärtää Brasilian kuulujen favelojen eli slummialueiden syntyä sekä nähdä maan suuret elintasoerot esimerkiksi siinä, että lähes kaikilla keskituloisilla on kotiapulainen (muttei tiskikonetta). Kulttuuria sain nähdä myös käytännössä esimerkiksi kauhistellessani sunnuntaina lounasta syödessämme mielessäni ravintolan annoshintoja, jotka nousivat noin 30 euroon. Huojennukseni oli melkoinen, kun ystäväni selittivät annosten olevan tarkoitettua usealle hengelle (miten monelle, piti kysyä tarjoilijalta) – Brasiliassa ruuan jakaminen ravintolassa vain on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Capim Douradosta eli kultaruohosta tehdään
Brasiliassa monenlaisia koruja

Taiteilija Belo Horizonten suurilla
maakuntamarkkinoilla

Minä, brasilialainen ystäväni ja se legendaarinen jalkapallostadioni, jolla Brasilia hävisi Saksalle 1-7

Matkani viimeisenä päivänä kaverini täytyi valitettavasti työskennellä aamusta iltaan, mutta onnekseni hänen siskonsa lupautui toimimaan minulle oppaana. Edellisenä päivänä olin nähnyt jo Belon päänähtävyydet eli kaupungin moderninmallisen ikoni-kirkon ja valtavan jalkapallostadionin (juuri sen legendaarisen, jolla Brasilia meni häviämään Saksalle 1-7), joten nyt oli aika vierailla ydinkeskustan suuressa kauppahallissa ja kauniilla aukioilla. Belo ei kuitenkaan ole mikään kovin keskeinen turistikaupunki ja väsyttyämme kävelyyn ja kuumuuteen päätimme mennä elokuvan päivänäytökseen. Koska sen alkuun oli kuitenkin vielä reilusti aikaa, kaverini tanssia harrastava sisko keksi viedä minut ex temporena entiselle koululleen meneillään olevalle tanssitunnille. Samban opettelu ja paikallisen koulun näkeminen olivat taas sellaisia kokemuksia, joita en juuri yksin kierrellessä saisi, ja olinkin päivään erittäin tyytyväinen sen suunnittelemattomuudesta huolimatta. Leffan jälkeen kruunasimme iltapäivän vielä syömällä puolikiloa paikallisten jäätelön tapaista lempiherkkua, açai-hedelmästä valmistettua samannimistä virkistävää makeista. Viimeinen iltani meni sitten pakkailujen ja matkavalmistelujen puitteissa, mutta onnekseni puolen vuoden matkan jälkeen lähdön koittamista oli lopulta aika vaikeaa tajuta eikä viimeiset hetket edes tuntuneet mitenkään erityisiltä. Ja mitä sitä toisaalta suremaan – ainahan voi tulla uudestaankin!

Belo Horizonten kaunis Praca da Liberdade

Päivä kaverini siskon kanssa: samban opettelua
paikallisella koululla ja jäätelöntapaisen acain
maistelua 

 

Tiistaina lopulta oli aika suunnata kotia kohtia, mikä olikin pitkän kaavan mukainen projekti. Lentojeni varaamisessa olevien ongelmien vuoksi jouduin matkustamaan takaisin Chileen ennen paluutani Eurooppaan, ja niinpä ovelta ovelle -matkan kestoksi muodostui lopulta noin 50 tuntia. Aamuneljältä kaverini kämpältä lähtiessäni suuntasin ensin Belo Horizonten lentokentälle, sieltä Sao Pauloon ja sieltä viiden tunnin odottelun jälkeen Santiago de Chileen, josta kuuden tunnin jälkeen pääsin aloittamaan varsinaisen, 10-tuntisen New Yorkin vaihdon sisältävän kotimatkani. Matka meni lopulta aika leppoisasti, ja ilokseni esimerkiksi Santiagossa hongkongilainen, juuri Santiagoon vaihtoon saapunut norjan aikojen kaverini tuli tapaamaan minua lentokentälle. New Yorkissa puolestaan minulla oli aikaa jalkautua hetkeksi helteiseen suurkaupunkiin. Matkan kestoa enemmän minua häiritsikin lopulta langattomien Internet-yhteyksien puuttuminen, sillä en kännykkäni toimimattomuuden vuoksi lopulta voinut olla kotiväkeen yhteyksissä mitenkään esimerkiksi siitä, että viimeinen lentoni oli myöhässä. Onneksi sen suurempia yllätyksiä ei sattunut, ja Suomen maankamaralla olin kuin olinkin torstaina 28.8. puoli kymmeneltä aamulla.

Viimeistä kertaa Chilessä: tapaaminen hongkongilaisen, Chileen
vaihtoon tulleen Norjan-aikaisen ystäväni kanssa lentokentällä

Pikavisiitti pohjoisempaan Amerikkaan - elokuisena päivänä
New York oli tuskaisen kuuma ja väsyttävä 

Reissua numeroina ;)

Vaikka sitä kuinka kiertelisi ja kaartelisi, on vaihtokokemukseni ja sen mukana myös tämän blogin taival nyt tullut tiensä päähän. Kotilomakin on ohi ja huomenna suuntana on Lappeenranta ja uusi lukuvuosi. Lähitulevaisuudessa tulen vielä lisäämään tänne sen kauan hehkuttamani uusien vaihtareiden infopaketin, mutta koen jo tässä vaiheessa olevan aika kiittää kaikkia teitä, jotka olette matkassani seuranneet läpi Etelä-Amerikan aavikkojen, sademetsien ja laskettelurinteiden; kokeneet niin suurtulipalon kuin maanjäristyksiäkin; nähneet sekä kaimaanit että kondorit sekä ennen kaikkea myötäeläneet kaiken väsyttävistä yöbusseista chileläisten rentoihin asadoihin ja Brasilian energisiin sambaöihin.  Toivon todellakin, että matkani on antanut myös teille mahdollisuuden nähdä ja kokea uusia maailmoja. Ei siis muuta kuin seuraaviin seikkailuihin - ¡Hasta las próximas aventuras!