torstai 18. syyskuuta 2014

Vaihtariksi Valparaisoon?

Tämä infopaketti on suunnattu siis juuri Sinulle, joka mietit vaihto-opiskelijaksi lähtöä ja erityisesti Chilen Valparaíson valitsemista. Seuraavassa yritän tiivistetysti valaista niin vaihdon akateemista puolta kuin myös muuta elämää Valparaísossa ja omista kokemuksista viisastuneena antaa vinkkejä vaihdon valmisteluun.

Miksi juuri Chileen ja Valparaísoon?

Itselle vaihtokohteen valinta ei olisi voinut olla simppelimpää, vaikken Chilestä kovin pitkään etukäteen ollutkaan uneksinut. Järkeilin kohteen melko samalla lailla kun olen kuullut muidenkin lappeenrantalaisten Chilen-vaihtarien tekevän: jos haluaa vaihtoon espanjankieliseen maahan, vaihtoehtoja ovat Espanja, Argentiina ja Chile. Etelä-Amerikka ja sen kulttuurit kiinnostavat minua ja halusin jotain Espanjaa eksoottisempaa, joten vaihtoehdoiksi jäivät Argentiina ja Chile (tarkemmin Buenos Aires ja Valpo). Buenos Airesissa opiskelu kuitenkin tapahtuu englanniksi ja muutenkaan en ollut varma, haluaisinko vaihtoon yli 13 miljoonan asukkaan suurkaupunkiin, joten loogisesti päädyin Valparaísoon – ja miten loistavan kohteen tulinkaan valinneeksi! Tässä listattuna muutama syy:

  • Mahdollisuus opiskella espanjaksi ja oppia kieltä – claro!
  • Kaunis, mielenkiintoinen ja kompaktin kokoinen kaupunki – Valpo kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja sillä on Chilessä hyvin boheemi leima. Lisäksi vieressä vieressä Viñan rantalomakohde!
  • Aktiviteettimahdollisuudet – rannat ja auringonotto, vaellukset, surffaus, laskettelu…
  • Mahdollisuus tutustua paikallisiin – kaikilla tunneillani oli paljon paikallisia ja kun puhuimme samaa kieltä, ystävystyminen oli helppoa ja tarjosi loistavan tavan oppia maasta ja sen kulttuurista vähän enemmänkin
  • Matkailu – hyvä base tutustua vaikka koko Etelä-Amerikkaan: Chilessä must-see –paikkoja ainakin eteläinen Patagonia jäätikköineen ja vuoristoineen, Andit ja viinitilat, Atacaman autiomaa. Muista matkakohteista erityisesti Bolivia ja Brasilia tekivät minuun vaikutuksen.

Eniten ihmisiä mietityttää Chileen lähtemisessä yleensä espanjaksi opiskelu, mutta itse en näkisi heikkoa kielitaitoa esteenä. Omassakin kaveriporukassani oli vaihtareita, jotka eivät olleet ennen vaihdon intensiivikurssia opiskelleet ollenkaan espanjaa. Alussa ymmärtäminen ja varsinkin puhuminen tietysti on hankalaa, mutta kielitaito kehittyy nopeasti ja eniten asiaan vaikuttaa oma asenne. Jos olet lukenut espanjaa edes pari kurssia, pärjäät varmasti! Onhan se välillä hienoakin haastaa itsensä tekemään jotain erilaista – suosittelen siis Valpoa lämpimästi J

Kaupunki ja vapaa-aika

Valpo Chilen kolmanneksi suurin kaupunki, josta asukkaita löytyy noin 300 000 (Viñan kanssa alueella noin miljoona). Kaupunki on vanha satamakaupunki, joka eli kulta-aikaansa Kalifornian kultaryntäyksen aikaan ennen Panaman kanavan rakentamista, ja niinpä se on kuuluisa erityisesti Unescon maailmanperintökohteeksi julistetuista vanhoista ja tunnelmallisista kortteleistaan. Kaupunkikuva noin 40 kukkulalle eli cerrolle levittäytyvässä kaupungissa on erittäin värikäs johtuen niin pastellin sävyissä loistavista taloista kuin eloisista ihmisistäkin: Valpo on tunnettu myös taiteilijoiden kaupunkina, ja sillä on yleisesti Chilessä boheemi ja ehkä hieman villikin maine. Itse toisaalta rakastuin juuri tähän piirteeseen, ja Valpo varmasti näyttää keskivertochileläiskaupunkia latinotyylisemmältä ja omaperäisemmältä. Taiteilijoiden ja tunnelmallisten vanhojen talojen lisäksi Valpoon tullaan katsomaan maan kansallisrunoilijan, Pablo Nerudan, siellä sijainnutta taloa sekä kaupungin kuuluisaa ilotulistusta Uutena Vuotena.

Vapaa-ajanviettoon Valpo tarjoaa sanalla sanoen loistavat mahdollisuudet. Opiskelijaelämää ajatellen kaupungin baaritarjonta on laaja ja elävää musiikkia löytää iltaisin kuppilasta jos toisestakin – katsasta erityisesti Subida Ecuador ja Calle Cumming! Aktiviteeteista pitävälle ykkösjuttu on surffaus, mitä pääsee helpoiten kokeilemaan ottamalla bussin lähikaupunkiin Concóniin ja vuokraamalla laudan ja puvun jostain rannan monista surffikouluista. Jos ei Conconiin asti halua lähteä, voi hiekkasurffausta kokeilla jo Conconia edeltävillä dyyneillä. itse Valpossa urheilumielisten kannattaa koulun tarjoamien vaihtoehtojen lisäksi katsastaa erilaiset liikuntakeskukset ja tanssikoulut. Lenkkeilyyn sopivia, suhteellisen rauhallisia ja kauniita reittejä ovat erityisesti Avenida Alemania ja rannalla yliopiston edessä tai vaihtoehtoisesti Valpon eteläpuolella kulkeva kävelytie. Kesäisin biitsit niin Valpossa kuin Viñassa – Viñan rantoja pidetään maan parhaina – lisäävät tietysti tekemismahdollisuuksia entisestään, sillä rannalla loikoilun lisäksi niiltä voi esimerkiksi vuokrata kajakkeja. Toisaalta talvessakin on puolensa, sillä Valposta ei ole pitkä matka lumille esimerkiksi Santiagon lähellä sijaitsevaan Coloradoon tai Valle Nevadoon. Niin tai näin, Valposta löytyy jokaiselle jotakin  - ja jos ei löydy, esimerkiksi Santiago monine museoineen ja shoppailumahdollisuuksineen on vain puolentoista tunnin bussimatkan päässä.

Yliopisto ja opiskelu

Yliopistoni Valparaísossa oli nimeltään Universidad Tecníca Federico Santa María, ja kyseessä on melko suuri ja erittäin arvostettu – Chilen parhaisiin lukeutuva – teknillinen yliopisto. Oppilaitoksen pääkampus, missä itsekin opiskelin, sijaitsee aivan meren rannalla Valparaíson ja Viña del Marin rajalla. Koulun kampus on suuri ja klassinen tyyliltään, hyvin valvottu ja hoidettu ja kattaa koulurakennusten lisäksi muiden muassa tenniskentät, uima-altaan, koripallokentän, jalkapallokentän ja muita erilaisia liikuntapaikkoja. Kuten nimestä voi päätellä, yliopisto keskittyy vain teknillisiin aloihin ja niinpä sen opiskelijakunta Lappeenrannan tavoin koostuu noin 70-prosenttisesti miehistä.

Chilessä – kuten yleensäkin eteläisellä pallonpuoliskolla – lukuvuosi alkaa maaliskuun alkupäivinä ja päättyy heinäkuun puolen välin paikkeille, ehkäpä jo kesäkuun loppuun jos tentit ajoittuvat heti tenttiviikkojen alkuun. Heinäkuussa on sitten kahden viikon talviloma ja kevätlukukausi kestää kuun lopusta joulun tienoille. Ainakin syyslukukaudella on yksi virallinen lomaviikko toukokuun loppupuolella ja lisäksi huhtikuun ensimmäinen viikko on erityisohjelmaa ensimmäisen vuoden opiskelijoille eli vaihtareille vapaata. Meille heti ensimmäisellä viikolla sanottiinkin, että nuo viikot ovat sopivia matkusteluun jos sellaista haluaa harrastaa – ja kukapa vaihto-opiskelijapa ei haluaisi. Koulun aikatauluihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä opiskelijakuntien lakot Chilessä ovat erittäin yleisiä ja kaikkien muidenkin mahdollisten verukkeiden perusteella tenttejä siirretään ja lukukausia venytetään herkästi. Parasta on varustautua siis rennolla asenteella – onneksi sellaisen omaavat myös useimmat professorit, joten mahdolliset aikatauluongelmat lentojen sun muiden kanssa hoituvat yleensä ongelmitta.

Kurssit ainakin omalla yliopistollani olivat helposti löydettävissä yliopiston tietojärjestelmistä ja ilmoittautuminen helppoa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kursseja sai kokeilla vapaasti ensimmäiset kaksi viikkoa, joiden jälkeen valinnat piti lukita ja valitut kurssit suorittaa loppuun. Kaikki opetus ja kurssit ovat espanjaksi. Teknillisten tiedekuntien lisäksi koulussa tarjotaan varsin paljon myös humanistisia kursseja, mikä ainakin omasta mielestäni oli mukavaa vaihtelua. Itse valitsin kurssini kavereiden valintoja, sopivan helppoja mutta silti mielenkiintoisia kursseja sekä lukujärjestystä optimoivia valintoja hyödyntävällä funktiokertoimella, ja päädyin lopulta seuraaviin kursseihin:

  • Administración de las Empresas (5 ECTS): Perusteorioita kertaava tuotantotalouden kurssi, joka ei ollut järin syvällinen tai kriittinen mutta silti ihan mielenkiintoinen ja opetti espanjaa. Läpipääsyvaatimuksena oli kolme tenttiä, jotka mielestäni olivat aika helppoja.
  • Economía Ambiental (5 ECTS): Ympäristötekniikan kurssi, jonka otin lähinnä sen sopivan aikataulun vuoksi. Opetus ja materiaalit olivat vähän sekavia, mutta muuten ok peruskurssi. Sisälsi kaksi tenttiä ja yhden esitettävän ryhmätyön.
  • Relaciones Interpersonales (3,5 EVTS): Vaihtareiden suosima kurssi motivaatiosta ja ihmissuhteista – helppo ja käytännön tunnit ja ryhmäkeskustelut kehittivät hyvin kielitaitoa ja tutustuttivat paikallisiin opiskelijoihin. Ryhmätyö, tentti ja läsnäolopakkoa.
  • Historia Chilena Contemporanea (3,5 ECTS): Vaihtareiden suosima, erittäin tylsä ja yksitoikkoinen kurssi, joka perustui lähinnä historiallisten dokumenttien lukemiseen. Helppo päästä läpi esseillä ja esitelmällä, mutta en suosittele.
  • Historia Reciente de Chile: Política, Derechos Humanos y Evolución Cultural (5 ECTS): Työläs (läsnäolopakko + kolme pitkää esseetä + yksi esitelmä) mutta erittäin mielenkiintoinen kurssi Chilen historiasta sivuten hieman koko Etelä-Amerikan kehittymistä ja nykypäivää. Yksi parhaista koskaan yliopistossa käymistäni kursseista!
  • Español para extranjeros III (3,5 ECTS): Perushyvä espanjan kurssi, joka painottui kielioppiin ja tekstien lukemiseen. Valmistaa yleiseurooppalaiseen kielikokeeseen.

Koulupäivät eivät pahemmin oikeastaan poikenneet suomalaisesta yliopistoelämästä. Luennot tosin jatkuivat Suomesta poiketen iltayhdeksään, mutta toisaalta keskellä päivää oli taukoa 11.30-14.00. Tämän tauon alkupäässä eli puoli kahdestatoista yhteen koululla oli yleensä tarjolla paljon eri harrastusmahdollisuuksia kuten tanssia, pilatesta, joogaa, lyhytkursseja valokuvauksesta tai koulun vapaaehtoisryhmien tapaamisia. Yliopiston tarjoamia aktiviteettimahdollisuuksia kannattaa ehdottomasti hyödyntää, ja esimerkiksi itse tykästyin kovasti salsaa ja argentiinalaista tangoa tarjoavaan Baile Social –tanssiryhmään.

Lähtödokumentit ja lennot

Chilessä voi Suomen passilla oleskella 30 päivää turistiviisumilla, minkä jälkeen joutuu maasta poistumaan vähintään kolmeksi päiväksi. Periaatteessa vaihto siis olisi mahdollista suorittaa ilman viisumiakin jos vaan kävisi välissä aina reissussa, mutta Santa Marían yliopisto vaatii opiskelijaviisumin todistuksen myöntämistä varten. Viisumia haetaan Suomesta Chilen suurlähetystöstä (hakemuksen voi tehdä etänä, mutta itse viisumi on noudettava passin kanssa henkilökohtaisesti Helsingistä) ja siitä joutuu ainakin nykyisellään maksamaan hävyttömän paljon, yli 300 euroa. Hakemukseen tarvitaan liitteiksi passikuvia, rikosrekisteriote, apurahatodistus, terveystodistus ja opintotodistuksia. Viisumia on mahdollista hakea myös perillä Valpossa, mikä saattaa olla taloudellisesti kannattavaa mutta toisaalta byrokraattista.

Lennot ostin itse edestakaisina joustavina opiskelijalippuina Kilroyn kautta. Nuorisoliput ovat sinänsä käteviä, ettei tarkkaa lähtöpäivää tai edes -kaupunkia tarvitse tietää etukäteen, mutta kannattaa olla huolellinen lippujen ehtojen kanssa ja muuttaa mahdolliset paluupäivät sun muut mahdollisimman aikaisin. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt, että paluulippujeni tulee olla samojen lentoyhtiöiden operoimille lennoille kuin menolippujenikin (luulin, että mikä tahansa Oneworld -ryhmän yhtiö olisi käynyt), ja niinpä lentojen vaihtaminen ei ollut läheskään niin helppoa kuin luulin ja mahdollisia paluupäiviä oli tarjolla vaan kahden viikon välein. Edestakaiset lennot Chileen maksavat noin 1 100 - 1 400 euroa, ja omista lennoistani pulitin noin 1200€ + vaihtomaksut.

 Orientaatio ja espanjan intensiivikurssi

Jos espanjan kieli ei suju vaihtoa ennen kuin vettä vaan, USM tarjoaa lisämaksusta vaihtareille kahden viikon intensiivikurssin juuri ennen lukukauden alkua. Itse en kurssille osallistunut kun minulla oli vielä vaihtoa edeltävällä viikolla tenttejä Suomessa, mutta uskon kurssin olevan kaverieni kertoman perusteella sekä hyödyllinen että ilta-aktiviteetteineen myös hauska. Tunnen myös kurssin vastuuopettajan ja hän on todella mukava ja pätevä. Intensiivikurssi voi olla hyvä ottaa myös orientaation kannalta, sillä ainakaan oma normi vaihtariorientaationi ei ollut järin syvällinen. Kalenterissa ”vaihtari-fuksiviikolle” oli varattu kolme päivää, mutta todellisuudessa koko juttu oli ohi parin tunnin kampuskierroksen ja tervetuliaispuheen jälkeen keskiviikkona. Tuutorit tosin järjestivät henkilöstä riippuen muutakin ohjelmaa ensimmäiselle viikolle ja kaikki käyvät ainakin tuutorinsa mukana rekisteröimässä viisuminsa ja hoitamassa muita tarpeellisia käytännönjärjestelyjä.

Kämpänmetsästys

Asunnon etsintä luonnollisesti on merkittävä osa uuteen maahan asettumista. Chilessä ei ole opiskelija-asuntokulttuuria eli LOASeja tai HOASeja on turha etsiskellä eikä ainakaan USM myöskään antanut asuntotakuuta, mutta omasta kokemuksestani asunnon etsintä ei ollut liian vaikeaa. Yliopiston kansainvälisten asioiden toimiston, OAI:n, nettisivuilta löytyy ilmoituksia asunnoista sekä linkkejä sellaisten etsimiseen, ja halutessaan kämpän voi varmasti löytää netistä jo etukäteen. Itse yksinkertaisesti etsin asuntoa kaduilla kävelemällä, sillä useissa taloissa ja hostelleissa on ilmoituksia opiskelijoille vuokrattavista huoneista eikä oveen koputtaminen ja asunnon katsastaminen ole mitenkään kiusallista vaan päinvastoin normaali käytäntö. Asuntoa etsiessä myös minimarkettien ovenpielet kannattaa tarkistaa ja rohkeasti soittaa mahdollisille vuokranantajille. Vuokrataso omana vaihtoaikanani Chilessä oli noin 110 000 – 160 000 pesoa (n. 140-200€) per kuukausi, sisältäen yleensä kaasun, sähkön, veden ja pyykin. Keittiö ja kylpyhuone jaetaan yleensä muiden vuokralaisten kanssa.

Asuntoa etsiessä asuinalueeseen kannattaa kiinnittää huomiota, ja netistä etukäteen etsiessä kysyä vaikka tutoriltaan neuvoa. Valparaísossa esimerkiksi keskustan Cerro Concepción tai Cerro Alegre sekä koulun lähellä sijaitseva Cerro Placeres ovat hyviä vaihtoehtoja, ja Viña del Marin puolella varmasti kaikki suht keskeiset alueet ovat ok, kaupunki kun yleisestikin on vähän rauhallisempi ja siistimpi. Yleisesti asuinalueen valinta on aika merkittävä päätös, ne kun sijaitsevat melko kaukanakin toisistaan, ja kaikilla paikoilla on puolensa: Viña on moderni, eurooppalaisen rantalomakohteen näköinen ja turvallinen ja siksi chileläisten opiskelijoiden suosima, kun taas boheemimpi Valpo selvempi vaihto-opiskelijoiden valinta. Keskustassa asuessa palvelut ovat tietysti lähellä, mutta alue on yleisesti kalliimpaa ja koulumatkat voivat bussilla venyä pitkiksikin. Koulun lähellä asuminen voikin olla varteenotettava vaihtoehto varsinkin, jos kavereitakin asuu lähettyvillä. Itse asuin aluksi keskustan Cerro Alegrella, mutta muutin sitten kavereiden perässä koulun ja keskustan väliin Cerro Baronille. Alueella ei yleisesti asu paljon opiskelijoita, mutta talossa meitä oli jo 9 joten seuraa oli omasta takaa ja talon sijanti, edullisuus, siisteys ja kattoterassinäkymät olivat lyömättömiä. Jos kiinnostu heräsi ja asunnolle olisi tarve, lisätietoja ja kuvia löytää Facebookisa nimellä Hospedaje Baron.

Raha-asiat

Chilen hintataso on eteläamerikkalaisittain kallis, mutta suomalaiselle halpa: esimerkiksi paikallisbusseista selviää alle 20 sentin kertamaksulla, normaalipaikassa syö ulkona helposti 3-6 eurolla ja pullon viiniä saa alle parilla eurolla. Vuokrat ja muut elämiskustannukset säilyvät helposti melko matalina, kun taas ulkomailta tuodut vaatteet ja elektroniikka ovat vähintään samanhintaisia kuin Suomessa. Ylipäätään vaihto-opiskelijana voi ajatella, että opintotuella selviää kuukausittaisista menoista mukavasti, mutta matkusteluun ja hankintoihin tarvitsee ylimääräistä rahaa. Itse sain opintotuen ja yliopistoni kaikille vaihtoon lähtijöille myöntämän reilun tonnin stipendin lisäksi apurahaa Kymin 100-vuotissäätiöltä. Yliopistojen nettisivuilla löytyy tietoa muidenkin vastaavien säätiöiden anottavista apurahoista.

Chileen lähtiessä kannattaa luottokortteja ottaa matkaan mieluummin useampi, jos mahdollista. Myös käteisen varaaminen euroissa tai dollareissa vaihtamista varten on kannattava idea, sillä luottokortin kadotessa uutta joutuu Suomesta odottamaan noin kuukauden. Lähes kaikki vuokrasta lähtien Chilessä maksetaan yleensä käteisellä, joten rahaa joutuu yleisesti nostamaan aika paljon (mikä on sääli, sillä välistä menee ainakin opiskelijaluottokorteilla yleensä roima komissio). Läheskään kaikkien pankkien ottomaatit eivät toimi eurooppalaisilla korteilla, mutta itselläni toimivat ainakin Santanderin, Corpbancan ja Bci:n koneet. Kannattaa ottaa huomioon, että nostot on lähes aina tehtävä kortin luotolta, jolloin kuukaudessa ei voi sitten nostaakaan enempää kuin luottorajan verran. Normaalisti tämä ei toki ole ongelma, mutta itse esimerkiksi ensimmäisessä kuussa maksoin vuokran ja takuuvuokran, ostin tavaroita uuteen kämppään, maksoin yhdet lennot itselleni ja kahdelle kaverilleni (joiden kortit eivät kelvanneet lentoyhtiölle) ja hupsis hupsis luottoraja alkoikin lähestyä. Miettimällä fiksusti etukäteen olisin ainakin itse voinut säästyä monilta ongelmilta.

Turvallisuus

Turvallisuudesta puhutaan Chilessä paljon ja se tarkoittaa nimenomaan varastelua ja ryöstöjä. Itse en varsinaisesti tuntenut oloani Valpossa turvattomaksi, mutta minun on silti myönnettävä, että yleinen epäturvallisuus oli ehkä itseäni Chilessä eniten häiritsevä asia. Tämä johtui lähinnä siitä, että suomalaiseen elämänmenoon tottuneena minun oli aluksi vaikea hyväksyä, ettei läheskään kaikkialla kaupungissa ollut turvallista liikkua edes päiväsaikaan ja kun tuli pimeä, ei yksin voinut lähteä oikein edes lenkille. Lisäksi aina iltaisin ulos lähtiessä sai miettiä, mitä voit ottaa mukaasi ja kenen kanssa voit palata. Itseltäni ryöstettiin kerran laukku päältä turistialueella ihan päiväsaikaan ja kolme kaveriani ryöstettiin yöaikaan veitsellä uhaten. Lisäksi useilta meistä varastettiin luottokortit tai ne kopioitiin vähemmän turvallisissa ottomaateissa. En kuitenkaan halua pelotella liikaa, sillä tervettä järkeä ja pieniä varotoimia noudattamalla (ei ota paljoa rahaa mukaan, vetää laukun pään yli etc.) pääsee turvallisuuden suhteen todella pitkälle. Yleisesti alueita, joita kannattaa Valpossa varoa, ovat turistiset satamakorttelit, kukkuloiden yläosat Avenida Alemanialta ylöspäin sekä Cerro Polanco.

Tutustu Chileen & Etelä-Amerikkaan

Lopuksi vielä leffavinkkejä, musiikkia ja kirjoja lähtövalmisteluihin ja fiilistelyyn!

TV&Leffat:
Machuca – Chilen kuuluisimpia leffoja maan vallankumouksesta ja elintasoeroista
No! – kertoo diktatuurin lopun äänestyskampanjasta
Mi mejor enemigo – Chilen ja Argentiinan diktatuurihistoriaa satiiriselta kantilta
Volver a Amar – mun lempparitelenovela(latinosaippua), näkee ilmaisiksi netistä

Kirjat:
Pablo Nerudan tuotanto – itse en niin perusta runoudesta, mutta kyseessä sentään Chilen ykköskirjallisuusnimi
Mercurio de Valparaíso – maan vakavastiotettavimman (joskin hieman oikeistolainen) sanomalehden Valpo-versio

Musiikki:
Javiera Mena – oma chileläinen suosikkini
Chico Trujillo – cumbia cumbia!
Las jaibas – tunnettua chileläistä
Astro – nuorten suosimaa vaihtoehtorockia

Kysyttävää?
Allekirjoittaneelle vaan rohkeasti viestiä (etunimi.sukunimi ja LUTin sähköpostipääte) – autan enemmän kuin mielelläni!

torstai 4. syyskuuta 2014

¡Hasta las próximas aventuras!

Viimekertainen ennustus kävi (valitettavasti) toteen, ja tätä postausta kirjoitellessani olen tosiaan jo koti-Suomen kamaralla. Vaikka tietysti Brasilian paahtavan auringon alla oli leppoisampaa kuin Suomen sateessa ja Valpossa olisi mieluusti viettänyt koko vuodenkin, on koti aina kuitenkin koti ja paluumatkalle oli lopulta ihan mukava lähteä. Tähän mennessä olen ehtinyt nauttia äidin ruuista jo viikon, mutta kertaan nyt matkani viimeisetkin kokemukset ja kommellukset ennen kuin palaan aktuellempiin asioihin.

Viime kerralla kuulumiseni päättyivät pohtivaisiin tunnelmiin, mutta lopulta emme Río de Janeirosta poikaystäväni kanssa lähteneet enää minnekään. Paitsi hienoinen väsymyksemme ja halu olla vaihteeksi paikallaan, päätökseen vaikutti erittäin merkittävästi myös upea kohde: positiivinen ensikäsitykseni kaupungista ei muuttunut vaan päinvastoin vahvistui, ja Río lukemattomine aktiviteettimahdollisuuksineen ja jylhine maisemineen ylsi mielestämme ykkössijalle Etelä-Amerikassa näkemistämme suurkaupungeista. Edes kokonainen viikko, jonka lopulta vietimme kaupungissa, ei riittänyt läheskään kaiken toivomamme tekemiseen, mutta olimme yhtä kaikki tyytyväisiä loppuviikon kulkuun ja kokemiimme asioihin. Tiistaina esimerkiksi vuokrasimme pyörät ja teimme pitkän pyörälenkin Copacabanan ja Ipaneman leveillä biitseillä kiertäen ympäri myös Ríon laguunin, joka tulee ymmärtääkseni hostaamaan ainakin soutulajeja seuraavissa kesäolympialaisissa. Keskiviikkona tutustuimme keskustaan ja sen (suklaa-)kauppoihin astetta tarkemmin ja torstaina vierailimme lopulta kaupungin ikoni-Kristuspatsaalla, jota niin monena iltana olimme ihailleet makeita mangoja ja viiniä maistellen hostellimme terassilta. Näkymät ylhäältäkin todella olivat upeat, vaikka itse Kristuksen hohtoa himmensi hieman sen ympärillä pyörivät ihmismassat. Viimeiset yhteiset iltapäivämme päätimme suosiolla maata Copacabanan rannalla, vaikka itse uimista rajoittikin voimakkaat merivirrat. Yhtä kaikki, pari rantapäivää keskellä Brasilian talvea kompensoivat kyllä hyvin välistä jäänyttä Suomen kesää J

Loppuviikolla Ríossa addiktoivissa suklaakaupoissa vierailusta tuli jo rutiini :P

Auringonpalvontaa Copacabana-biitsillä

Atlantin tyrskyjä - yli parimetriset, voimakkaat aallot estivät rannalla uimisen kokonaan
Viimeisenä Ríon iltana päätimme poikkeuksellisesti reipastua ja jalkautua kaupungille kokemaan Brasilian kuulua samban sykettä, olihan perjantai. Aloitimme illan suuntaamalla Laranjeiraksen kaupunginosaan, jossa eräs poikaystäväni ystävä asui harjoitteluvaihtoa Ríossa suorittaessaan, ja illallistamalla kyseisen kaverin ja tämän tyttöystävän seurassa. Illan edetessä jatkoimme kaksin Ríon kuuluisimmalle yökerhoalueelle Lapan kaupunginosaan. Saapuessamme aloimme katsastella alueen baareja etsien sitä oikeaa ennen kuin huomasimme, ettei sille oikeastaan ollut mitään tarvetta: vaivihkaa koko Ríon maamerkki-akveduktin hallitsema Lapan aukio oli täyttynyt ihmisistä ja monihenkisiä, rummuin varustettuja samba-orkestereita ilmestyi sinne tänne ihmisten keskelle soittamaan. Juotavaa ja syötävää sai ympäröivistä kojuista ja tanssimaan pääsi keskellä ihmismassaa, joten mitä sitä enää enempää enää toivomaankaan. Viimeinen iltamme Ríossa oli tunnelmaltaan juuri niin välitön ja latinomainen kuin stereotyyppisesti Brasiliasta vaan voi kuvitella, ja fiilikset tähtitaivaan alla juhliessa olivat todella unohtumattomat. Río oli kyllä ehdottomasti niitä kohteita, joihin on tultava uudestaan!

Ríon toisia kasvoja
Lauantaina suuntasimme vielä aamusta yhdessä väsyneinä bussiasemalle, jossa tiemme sitten matkan osalta erosivat. Hieman haikein mielin nousin Belo Horizonteen lähtevään bussiini ja aloitin reissun viimeisen bussimatkani musiikkia kuunnellen ja kumpuilevia, värikkäiden maatalojen, tilkkutäkkimäisten peltojen ja vehreän sademetsän peittämiä kukkuloita katsellen. Väsymykseni haihtui kuitenkin tyystin päästyäni kuuden tunnin jälkeen perille Belo Horizonteen ja tavattuani ystäväni ja tämän aviomiehen bussiasemalla. Heti siistiydyttyäni lähdimme vielä kaupungille syömään. Brasilian kolmanneksi suurin, n. 5 miljoonan asukkaan kaupunki on tunnettu erityisesti lukuisista, Santa Terezan kaupunginosassa sijaitsevista baareista ja alueen erinomaisesta ruuasta, joten mikä olisikaan ollut parempi tapa aloittaa matkani viimeinen etappi kun tutustua paikallisiin herkkuihin oikein baariruuan vuotuisen mestaruustittelin ansainneessa kuppilassa. Nautiskelemamme naposteltavat todella olivat hyviä, mutta myös valitettavan raskaita – esimerkiksi paistettuja sian kyljyspaloja, friteerattuja maissipasteijoita, paistettua juustoa, paistettua makkaraa sekä papuja ja maniokkia voikastikkeella. Totesin, ettei kyseinen ilta ollut oikein sopiva aika tuoda ilmi aikomustani siirtyä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ;)

Periteinen brasilialainen alkuruoka Bahían maakunnasta:
friteerattuja papupasteijoita tulisella rapukastikkeella
Seuraavana päivänä ystäväni esitteli minulle Belo Horizonten kaupunkia. Yksi parhaita puolia ystävien luona vieraillessa on, että paikalliset aina osaavat näyttää mielenkiintoisia paikkoja ja tapahtumia, joihin ei itse osaisi suunnata – juuri sellaisia kuin Belo Horizontessa sunnuntaisin pidettävät suuret maakuntamarkkinat, joilla myytiin kaikkea käsitöistä vaatteisiin, kenkiin, koruihin, nahkaesineisiin kuin ruokaakin. Sainkin kukkaroa mukavasti kevennettyä kotimatkalle (joskin rinkkaa lihotettua). Kaverini ja tämän aviomiehen kanssa sain myös tietää brasilialaisesta kulttuurista ja maan politiikasta paljon enemmän, kuin mitä tavallisesti matkustaessa olisi mahdollista. Mielenkiintoista oli oppia esimerkiksi lähestyvien presidentinvaalien merkittävistä koulutus- ja korruptiokysymyksistä, kuulla jalkapallon MM-kisoista kulissien takana, ymmärtää Brasilian kuulujen favelojen eli slummialueiden syntyä sekä nähdä maan suuret elintasoerot esimerkiksi siinä, että lähes kaikilla keskituloisilla on kotiapulainen (muttei tiskikonetta). Kulttuuria sain nähdä myös käytännössä esimerkiksi kauhistellessani sunnuntaina lounasta syödessämme mielessäni ravintolan annoshintoja, jotka nousivat noin 30 euroon. Huojennukseni oli melkoinen, kun ystäväni selittivät annosten olevan tarkoitettua usealle hengelle (miten monelle, piti kysyä tarjoilijalta) – Brasiliassa ruuan jakaminen ravintolassa vain on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Capim Douradosta eli kultaruohosta tehdään
Brasiliassa monenlaisia koruja
Taiteilija Belo Horizonten suurilla
maakuntamarkkinoilla


Minä, brasilialainen ystäväni ja se legendaarinen jalkapallostadioni, jolla Brasilia hävisi Saksalle 1-7
Matkani viimeisenä päivänä kaverini täytyi valitettavasti työskennellä aamusta iltaan, mutta onnekseni hänen siskonsa lupautui toimimaan minulle oppaana. Edellisenä päivänä olin nähnyt jo Belon päänähtävyydet eli kaupungin moderninmallisen ikoni-kirkon ja valtavan jalkapallostadionin (juuri sen legendaarisen, jolla Brasilia meni häviämään Saksalle 1-7), joten nyt oli aika vierailla ydinkeskustan suuressa kauppahallissa ja kauniilla aukioilla. Belo ei kuitenkaan ole mikään kovin keskeinen turistikaupunki ja väsyttyämme kävelyyn ja kuumuuteen päätimme mennä elokuvan päivänäytökseen. Koska sen alkuun oli kuitenkin vielä reilusti aikaa, kaverini tanssia harrastava sisko keksi viedä minut ex temporena entiselle koululleen meneillään olevalle tanssitunnille. Samban opettelu ja paikallisen koulun näkeminen olivat taas sellaisia kokemuksia, joita en juuri yksin kierrellessä saisi, ja olinkin päivään erittäin tyytyväinen sen suunnittelemattomuudesta huolimatta. Leffan jälkeen kruunasimme iltapäivän vielä syömällä puolikiloa paikallisten jäätelön tapaista lempiherkkua, açai-hedelmästä valmistettua samannimistä virkistävää makeista. Viimeinen iltani meni sitten pakkailujen ja matkavalmistelujen puitteissa, mutta onnekseni puolen vuoden matkan jälkeen lähdön koittamista oli lopulta aika vaikeaa tajuta eikä viimeiset hetket edes tuntuneet mitenkään erityisiltä. Ja mitä sitä toisaalta suremaan – ainahan voi tulla uudestaankin!

Belo Horizonten kaunis Praca da Liberdade

Päivä kaverini siskon kanssa: samban opettelua
paikallisella koululla ja jäätelöntapaisen acain
maistelua 
 

Tiistaina lopulta oli aika suunnata kotia kohtia, mikä olikin pitkän kaavan mukainen projekti. Lentojeni varaamisessa olevien ongelmien vuoksi jouduin matkustamaan takaisin Chileen ennen paluutani Eurooppaan, ja niinpä ovelta ovelle -matkan kestoksi muodostui lopulta noin 50 tuntia. Aamuneljältä kaverini kämpältä lähtiessäni suuntasin ensin Belo Horizonten lentokentälle, sieltä Sao Pauloon ja sieltä viiden tunnin odottelun jälkeen Santiago de Chileen, josta kuuden tunnin jälkeen pääsin aloittamaan varsinaisen, 10-tuntisen New Yorkin vaihdon sisältävän kotimatkani. Matka meni lopulta aika leppoisasti, ja ilokseni esimerkiksi Santiagossa hongkongilainen, juuri Santiagoon vaihtoon saapunut norjan aikojen kaverini tuli tapaamaan minua lentokentälle. New Yorkissa puolestaan minulla oli aikaa jalkautua hetkeksi helteiseen suurkaupunkiin. Matkan kestoa enemmän minua häiritsikin lopulta langattomien Internet-yhteyksien puuttuminen, sillä en kännykkäni toimimattomuuden vuoksi lopulta voinut olla kotiväkeen yhteyksissä mitenkään esimerkiksi siitä, että viimeinen lentoni oli myöhässä. Onneksi sen suurempia yllätyksiä ei sattunut, ja Suomen maankamaralla olin kuin olinkin torstaina 28.8. puoli kymmeneltä aamulla.

Viimeistä kertaa Chilessä: tapaaminen hongkongilaisen, Chileen
vaihtoon tulleen Norjan-aikaisen ystäväni kanssa lentokentällä

Pikavisiitti pohjoisempaan Amerikkaan - elokuisena päivänä
New York oli tuskaisen kuuma ja väsyttävä 
Reissua numeroina ;)
Vaikka sitä kuinka kiertelisi ja kaartelisi, on vaihtokokemukseni ja sen mukana myös tämän blogin taival nyt tullut tiensä päähän. Kotilomakin on ohi ja huomenna suuntana on Lappeenranta ja uusi lukuvuosi. Lähitulevaisuudessa tulen vielä lisäämään tänne sen kauan hehkuttamani uusien vaihtareiden infopaketin, mutta koen jo tässä vaiheessa olevan aika kiittää kaikkia teitä, jotka olette matkassani seuranneet läpi Etelä-Amerikan aavikkojen, sademetsien ja laskettelurinteiden; kokeneet niin suurtulipalon kuin maanjäristyksiäkin; nähneet sekä kaimaanit että kondorit sekä ennen kaikkea myötäeläneet kaiken väsyttävistä yöbusseista chileläisten rentoihin asadoihin ja Brasilian energisiin sambaöihin.  Toivon todellakin, että matkani on antanut myös teille mahdollisuuden nähdä ja kokea uusia maailmoja. Ei siis muuta kuin seuraaviin seikkailuihin - ¡Hasta las próximas aventuras!

maanantai 18. elokuuta 2014

Brasiliaa ristiin rastiin

Niin se vaan aika rientää ja matka, niin uskomattoman hieno kuin onkin ollut, lähestyy vääjäämättä loppuaan - tällä kertaa luvassa todennäköisesti viimeiset tarinointini itse tien päältä. Tykkään kuitenkin päivitellä kuulumisia mahdollisimman reaaliajassa, joten kirjoittelen nyt vielä ennen kotiinpaluuta viimeviikkoisista Pantanalin kosteikkoelämyksistä ja lyhykäisesti myös tuoreemmista kokemuksistani täällä Rio de Janeirossa.

Pantanalin kosteikon eteläiseen alueeseen tutustuimme siis viikko sitten nelipäiväisellä opastetulla tourilla. Halusimme alunperin tehdä kierroksen itsenäisesti, mutta syrjäisellä, harvaanasutulla ja erittäin märällä kosteikolla liikkuminen ymmärrettävästi on vaikeaa, ja niinpä päädyimme lopulta useimpien muiden turistien tapaan ostamaan valmiin kierroksen. Vaikka erilaisia toureja tarjoavia yrityksiä on kadulla lähes yhtä tiheässä kuin minimarketteja, itse kierroksissa ei ole juuri mitään eroa: kaikki sisältävät niin kuljetukset, majoituksen jollain kosteikkomaatilalla eli fazendalla, täysihoidon kuin erilaisia aktiviteetteja joka päivälle veneretkistä yösafareihinkin. Kierroksia varatessa tulisi kuitenkin olla tarkkana, sillä välittäjien pyytämät hinnat riippuvat paljon enemmän kysyjän hiustenväristä ja paikallisen jalkapallojoukkueen senpäiväisestä pelimenestyksestä kuin itse tourin laadusta. Lisäksi välittäjät voivat hyvinkin luvata muuta kuin mitä kierros on tai jopa esitellä virheellisiä esitteitä. Vaikka itse säästyimme pahimmilta huijauksilta, huomasimme mekin lopulta maksaneemme hieman ylihintaa kun lauantai-iltapäivänä välitystoimistoja ei enää ollut riittävästi auki kunnon kilpailutukseen. No jaa, ainakin ensi kerralla osaamme varautua paremmin...

Miranda-joen maisemia
Pantanalia "kuivalla kaudella"
Kaimaani jokiveneelta kuvattuna
Hienoinen ylihinta oli kuitenkin Pantanlin reissussa ainoa asia, mikä hieman harmitti. Yleisesti reissu ja aktiviteetit olivat loistavasti (joskin hieman joustamattomasti) järjestetty, ja erityisesti matkan päätarkoitus, villieläinten näkeminen, toteutui paremmin kuin olisimme osanneet kuvitella. Pantanalin avoimessa kosteikkomaastossa erilaisia villieläimiä näkee todella lähes joka kymmenes metri, ja monet niistä ovat ainakin Suomen luontoon tottuneelle todella eksoottisia: joet kuhisevat pieniä kaimaaneja ja isompia krokotiilejä, puissa kiipeilee erilaisia apinoita, tien yli juoksentelee niin muurahaiskarhuja, maailman suurimpia marsueläimiä capivaroja kuin vyötiäisiäkin ja joesta pääsimme kalastamaan piraijoita. Lintuvariaatio on monine papukaijoineen ja pöllöineen vaikuttava ja hevosen selästä bongasimme myös strutsin tapaisen emun. Kävelyillä, safareilla ja venerekillä tutustuimme eksottiisiin kasveihin kuten puuhun, jonka raa’alla hedelmällä on mahdollista tehdä pariviikkoa kestäviä tatuointeja. Illat kuluivatkin sitten toisiin matkailijoihin tutustumisen lisäksi toisia tatuoidessa... Kasvi- ja eläinkunnan ohella koimme Pantanalilla luontoelämyksen myös sään puolesta, sillä viimeisenä yönämme lähelle iski trooppinen ukkonen. Uskomattoman voimakkaat salamat olivat niin lumoavia, että niiden voimaa jaksoi nousta ihailemaan kesken unienkin.

Kuin katsoisi Avaraa luontoa
Vasemmalla: Pantanalin ikoni-linnun, jattikokoisen ja
haikaramaisen jaburun, pesa
Ylla: Pantanalin kukkaloistoa jalkapatikassa kuvattuna

Nam nam
Pantanalilta jatkoimme torstaina kahden yön pikavisiitille Brasilian yhteen kuuluisimmista ekomatkailukohteista, Boniton kaupunkiin. Paitsi kuvankauniista ja kristallinkirkkaista joistaan, syvistä luolistaan ja vehreistä metsistään, Bonito on kuuluisa myös kalliista hintatasostaan ja niinpä me päätimme matkabudjettiamme suojellaksemme tyytyä mainostettujen pääretkien sijaan tee-se-itse -aktiviteetteihin. Linjauksesta huolimatta – tai ehkä sen ansiosta – Boniton-päivämme oli todella onnistunut: lyöttäydyimme yhteen slovakialais-unkarilaisen matkailijan kanssa, vuokrasimme porukalla pyörät ja fillaroimme reilun 7 kilometrin matkan rentoutumaan paikalliselle maauimalalle. Maauimala kuulostaa tosin hieman vaatimattomalta nimitykseltä kirkasvetiselle trooppiselle luonnonjoelle, jossa voi niin uida kuin snorklatakin valtavien kalojen joukossa. Päivä tuntuikin aurinkoa ottaessa, apinoita ihaillessa, eväitä syödessä ja snorklatessa täydeltä lomalta. Kun vielä kokkasimme porukalla illalla hyvän ruuan ja nautimme sen ulkona puutarhassa, tuntui matkailu ja loma taas kerran niin hienolta kuin se vain parhaimmillaan voi olla.

Snorklausta Boniton kristallinkirkkaissa vesissa
 
Rion Botafogoa ja vuoria hostellin terassilta kuvattuna - vasemmalla ylhaalla Cristo Redentor
Rion kuuluisa Selaronin portaikko -
taiteilijakaupunginosassa sijaitsevaan
porraskatuun on tuotu laattoja ympari maailmaa,
joskin Suomen edustus naytti ainakin pikaisen
ekatsauksen perusteella hieman heikolta
 
Bonitolta lähtiessämme edessä olikin jälleen enemmän matkustusta, jonka tällä kertaa – thank god – olimme päättäneet hoitaa yöbussin sijaan lentokoneella. Palasimme perjantaina siis Campo Grandeen yhdeksi yöksi, ja lauantaina lensimme São Paulon kautta tänne Rioon. Jo heti ensimmäisellä bussimatkalla lentokentältä hostellillemme Botafogoon kaupunki todella teki vaikutuksen, sillä vihreiden vuorten ja sinisen valtameren välissä kohoavat valkoiset kerrostalot ja värikkäät siirtomaatyyliset rakennukset ovat uskomattoman kauniita. Maisemien lisäksi Brasilian entisessä pääkupungissa lumoaa sen kaduilla sykkivä elämä, sillä sen kulmakuppilat tuntuvat olevan jatkuvasti täynnä. Tunnelmiamme paransi jo heti alussa myös hostellimme, jonka ylhäällä vuoren rinteellä, aivan metsän vieressä sijaitsevalta rauhalliselta terassilta voi apinoiden lisäksi nähdä itse Rion maamerkin, Vapahtaja-patsaan.

Me ja Copacabana
Rio valehtelematta on yksi kauneimmista nakemistani kaupungeista - ylla Copacabanaa ja Botafogoa seka Sokeritoppavuorelle kuljettava hissi
Rion keskustaa ja Botafogoa, vasemmalla myos Cristo Redentor -vapahtajapatsas
Tähän mennessä olemme Riossa ehtineet tehdä vaelluksen tunnetulle sokeritoppavuorelle ihailemaan kaupungin maisemia, vierailla keskustan päänähtävyyksillä ja yhdessä museossa sekä Copacabanan rannalla. Rio tarjoaa kuitekin nähtävyyksien lisäksi lukemattomasti aktiviteettivaihtoehtoja, ja seuraavina päivinä olemmekin suunnitelleet esimerkiksi viettävämme rantapäiviä, vaeltavamme läheisessä kansallispuistossa, ottavamme sambatunteja ja pyörailevämme kaupunin rannoilla. Olemme myös miettineet tekevämme mahdollisesti retken johonkin lähialueen rantakaupunkiin ennen kuin ensi lauantaina jatkamme molemmat matkaamme, minä vielä pariksi päiväksi tapaamaan ystävääni Belo Horizonten kaupunkiin ja poikaystäväni jo kotiin Suomeen. Teemme sitten niin tai näin, yksi asia on ainakin varma – tulemme varmasti hyödyntämään täysillä viimeiset päivämme Etelä-Amerikan auringon alla. Hasta la vista!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Suurkaupungista sademetsiin

Nyt Valparaíson hyvästelystä on ehtinyt kulua jo pari viikkoa ja etäisyyttäkin on kertynyt niin, etta tällä hetkellä olen jo Brasilian Campo Grande -nimisessä kaupungissa. Kiireisen aikataulun (ja ärsyttävän ääkkösten puuttumisen takia) kirjoitan tällä kertaa vain lyhyehkösti viimeaikojen tärkeimmistä edesottamuksista.

On se reppumatkailu rankkaa...
Mendozasta lähdimme siis kaksi viikkoa sitten sunnuntaina yöbussilla Buenos Airesiin, jossa kohtasimme vanhempani vielä viimeistä kertaa tällä reissulla. Yhdessä vietimme Etelä-Amerikan 3. suurimmassa metropolissa pari päivää kierrellen keskustan päänähtävyydet, jonka jälkeen ihailimme kaupunkia - tai tarkemmin vain valtavan asfalttiviidakon muutamaa osaa - vielä yhden päivän kahden poikaystäväni kanssa. Nähtävyyspuolelta hienointa antia oli mielestäni Bocan kauniit ja merihenkiset, joskin myös turistiset työläissatamakorttelit sekä paikallisen porteñon (nimitys buenosairesilaisille) johdolla tekemämme kävelykierros, jossa oppi paljon niin itse paikoista, argentiinalaisista ja heidän kulttuuristaan kuin maan historiastakin. Itse nautin myös erityisesti kaupungin lukuisista kahviloista (kahvi on BA:laisille niin tärkeää, etta Argentiina on julistanut kahvittelun maansa pääkaupungissa maailmanperintökokemukseksi), iltaisin syömästämme maukkaista grillipihveistä sekä tiistai-iltana kokemastamme vaikuttavasta tangoshowsta. Kaupungin näkemisen ohella matkamme tästä vaiheesta teki erityisen nautinnollisen myös hieno hotelli, jossa (kiitos vanhemmilleni) saimme levätä muutamat yöt. Leveällä sängyllä makoilu, lämpimät suihkut, taulutelevisio ja luksusaamiaisen tilaaminen huoneeseen todella toivat tervetullutta vaihtelua kaikenkarvaisten hostellien kiertelyyn :)

Takaoikealla Brasilia, vasemmalla Paraguay ja jalkojen alla Argentiina

Floraa ja faunaa Iguazun luonnonpuiston vaelluspoluilla

Kahlaus virkistaa
Iguazun uusia tuttavuuksia ;)
Buenos Airesista jatkoimme torstaina - 19-tuntisella bussilla - Iguazun vesiputouksille Argentiinan ja Brasilian rajalle. Päätimme majoittua Argentiinan puolelle Puerto Iguazun kaupunkiin ja käydä sieltä käsin katsomassa lunnonihmetta niin Argentiinan kuin Brasiliankin puolella. Jo itse Puerto Iguazu oli positiivinen kokemus, silla se vaikutti yllättävän tavalliselta argentiinalaiskaupungilta maailmanluokan turistinähtävyyden isännöinnistä huolimatta. Ensimmäisenä päivänä kävelimmekin vain itse kaupungissa vieraillen Argentiina-Paraguay-Brasilia -kolmoisrajalla sekä villieläinsairaalassa. Oman osansa korkeaan mielialaamme teki myos sää: toisin kuin BA:ssa, Iguazulla aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpömittarikin kohosi 30 kieppeille. Tunnelmat kuitenkin vain paranivat itse putouksilla: trooppisen metsän lomasta syöksyvät vesimassat ja niiden synnyttämät minisateenkaaret tosiaan ovat maineensa veroinen vierailukohde. Huonoksi onneksemme kesäkuisen tulvan jäljiltä lähes puolet Argentiinan puolen näköalapaikoista oli suljettu, mutta pystyimme silti tekemään yhden hieman pidemmän ja kaksi lyhyttä kävelyä. Seuraavana päivänä ihailimme viela samaa nähtävyyttä Brasilian puolelta ja totesimme useiden opaskirjojen tavoin näkymän olevan sieltä kokonaisvaltaisempi. Jos aikaa ei kuitenkaan olisi ollut kuin yhden puolen kokemiseen, itse suosittelisin Argentiinaa lähinnä sillä perusteella, etta siellä pääsymaksun maksettuaan saa vapaasti kulkea kaikilla luonnonpuiston vaellusreiteillä ja ihailla putouksia aivan vierestä, kun taas Brasiliassa turistit istutetaan bussiin ja jokaisesta lenkkipolusta tai muusta aktiviteetista tulee pulittaa erikseen. Kaiken kaikkiaan olimme kuitenkin tyytyväisiä kumpaankin päivään, ja Iguazu oli yksi matkamme tähänastisia kohokohtia.

Iguazua Argentiinan puolelta

Vesimassat ja mina

Brasilian puolta Garganta del Diablolta kuvattuna
Maanantaina jatkoimme Argentiinasta lautalla joen yli Paraguayn puolelle Ciudad del Esten kaupunkiin. Kyseinen maa on Etela-Amerikan toiseksi köyhin, ja kontrastin Argentiinan ja Brasilian siisteihin puistoihin ja moderneihin rakennuksiin huomasi nopeasti, vaikka maa vaikuttikin yllättävän kehittyneeltä kehnoihin taloustilastoihinsa verraten. Päivällä osallistuimme kierrokselle läheiselle Paraguayn ja Brasilian jakamalle Itaipun padolle, joka valtavalla koollaan on maailman toiseksi suurin pato ja tuottavin vesivoimalaitos: sähköä rakennelmasta saadaan jopa 92 miljoonaa megawattituntia vuodessa. Sääli sinänsä, etta Paraguayta vaivaavan korruption vuoksi aika pieni osa tuotosta hyödyttää perusparagualaisia... Patovierailun jälkeen kiertelimme Ciudad del Esten shoppailumahdollisuuksista (ja marijuanan salakuljetuksesta) tunnettua kaupunkia ja menimme lopulta ajoissa lepäämään ollaksemme valmiita taas jatkamaan seuraavana päivänä matkaa.

Maailman toiseksi suurin pato, Itaipu Binacional

Odottelua Santa Rosan bussiasemalla ja uusi tuttavuutemme Natali

Paraguayn maalaismaisemaa kukkoinen ja pikkupossuineen
 Ciudad del Esten lisäksi halusimme Paraguayssa vierailla Laguna Blanca -nimisessä luonnonpuistossa maan koillisosassa. Kiitos LonelyPlanetin opaskirjamme, saimme kuulla laguunin rannalla sijaitsevasta kansainvälisestä tutkimus- ja vapaaehtoistyökeskuksesta, joka tarjosi myos täysihoitomajoitusta. Kyseinen Para la Tierra -niminen tila osoittautuikin loistavaksi rentoutumiskohteeksi, vaikka melko vaikeasti saavutettavaksi sellaiseksi: matkan varrella bussiaikataulut tuntuivat muuttuvan sen mukaan keltä kysyi, ja lopulta saavutimme maalin vasta keskiviikkona nukuttuamme ensin yö sympaattisessa Santa Rosan pikkukaupungissa. Pitkä matkustus maksoi kuitenkin vaivan, sillä seuraavat päivät saimme nauttia kävelyistä alueen trooppisissa metsissä, uimisesta hienohiekkaisella rannalla, auringonotosta ja lukemisesta sekä jopa ratsastuksesta ilmaiseksi (ja täysin kahdestaan) paikan omistamilla hevosilla läheisillä savanneilla ja laguunin rannalla. Jo lyhyessä ajassa tuntui, ettei voisi löytää täydellisempää paikkaa irrottautua rutiineista ja ladata akkuja turistilaumojen ulottumattomissa. Aktiviteettien ja maisemien lisäksi oli mukava tutustua tilan vapaaehtoisiin ja oppia keskuksen tutkimustyöstä alueen eläinten kuten apinoiden, perhosten ja rupikonnien parissa. Ties vaikka sitä jonain päivänä vielä palaisi laguunille itsekin vapaaehtoistyotä tekemään, vaikka omat intressini ehkä olisivatkin vielä vähän ihmisläheisemmässä työssä.

Aquí se viaja en Paraguay :)

Auringonlaskua Laguna Blancalla

Laguna Blancan valkohiekkaista rantaa (ainoana pilviaamuna)

Ratsastusta Lagunin savannimaisilla rannoilla

Para la Tierra volunteer base
Laguna Blancalta jatkoimme (nyt jo valmistautuneina aikatuluttomiin busseihin ja epämääräiseen odotteluun) Brasilian puolelle Pedro Juan Caballeron rajanylityksen kautta Paraguayn pohjoisosasta. Rajalla meillä oli hieman ongelmia löytää maahantuloviranomaisia leimaamaan passejamme - oikeastaan emme nähneet edes raja-asemaa, joten ei kai ole ihme jos kyseinen raja on yksi vilkkaimpia huumeiden salakuljetuspisteitä - ja niinpä lopulta ehdimme määränpäähämme Campo Grandeen vasta yöllä. Hotellimme luksusaamiainen hyvitti kuitenkin pätkittäisiä yönia, ja reipastuimme nopeasti hoitamaan käytännön järjestelyjä seuraavaa matkaetappiamme, Pantanalin kosteikkoa, varten. Tänään aloitammekin jo siis neljän päivän safarin maailman suurimmalla ja erittäin eläinrikkaalla kosteikolla, joten tältä erää kiitos ja kuittaus Brasiliasta - seuraavalla kerralla luvassa uusia kuulumisia ja (toivottavasti) hienoja villieläinkuvia!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Erämaaelämyksiä

Lauantaina jätin viimein virallisesti vaihtolukukauteni taakse ja sanoin chau (ainakin toistaiseksi) niin Valparaísolle kuin koko Chilellekin. Yhden ajan loppu on kuitenkin aina toisen alku, ja kuten aiemmin mainitsin, nyt aloitan kuukauden matkani Argentiinassa, Paraguayssa ja Brasiliassa. Tällä hetkellä olen jo Buenos Airesissa, mutta tämän päivityksen pääosassa on kuitenkin vielä viimeviikkoinen reissuni Atacaman autiomaahan sekä viimeiset Valpo-päiväni.

Chilen suurimpaan ja maailman kuivimpaan autiomaahan, Atacamaan, lähdin siis vanhempieni kanssa viime viikon torstaina. Vaikka matkustimme vain Chilen sisällä, jälleen kerran matkustus oli järkevintä hoitaa lentokoneella bussien körötellessä perille lähes vuorokauden ja maisemienkin ollessa aavikkomaisen yksitoikkoisia. Maanteitse matkustamisen aloitimme siis vasta Calaman lentokentältä – olimme vuokranneet erämaateitä ajatellen nelivetoisen pick-upin – suuntaamalla reilun sadan kilometrin päähän San Pedro de Atacaman kylään. Kyseisessä kaupungissa ei asu kuin parisentuhatta ihmistä, mutta se on Atacama-turismin kiistaton keskus ja varsinkin näin chileläisten talvilomien aikana tulvi matkailijoita. Lähes yhtä paljon kuin itse turisteja, kylästä löytyy erilaisia matkatoimistoja, jotka mainostavat yksi toisensa jälkeen erilaisia kierroksia geysireille, suolajärville, flamingolaguuneille, suola-aavikolle, vuoristokyliin, ratsastusretkille, kuumille lähteille ja kaikkiin muihin mahdollisiin aktiviteetteihin. Retkitarjonta ja jatkuva mainostus tuntuivat ensimmäisenä iltana melko lamauttavilta, mutta lopulta päätimme varata paikat ainoastaan geysir-valmismatkalta ja katsastaa muut nähtävyydet omatoimisesti.


Hola, täällä ollaan!

San Pedro de Atacamaa
Opaskirjan sivulta Atacama vaikuttaa erittäin kompaktilta kokemuskohteelta ja lähes autonvuokraajan unelmalta: suurin osa Atacaman nähtävyyksistä sijaitsee kätevästi alle 100 kilometrin säteellä San Pedron kylästä ja lähes kaikkiin niihin on rakennettu verrattain hyväkuntoiset tiet. Saimme huomata omatoimimatkailun olevan alueella kuitenkin vielä aika lapsenkengissä, sillä suurin osa turisteista matkaa nähtävyyksille ohjatuilla kierroksilla, jotka sisältävät niin matkat kuin ruuatkin, ja niinpä opastuksiin ja taukopalveluihin ei ole panostettu oikeastaan olleenkaan. Turisti-infon ja erinäisten karttojen avulla löysimme lopulta kuitenkin vierailukohteille myös ominemme, ja ensimmäisien päivien aikana kalusimmekin lähiympäristön aika perusteellisesti. Mieleenpainuvia kokemuksia olivat esimerkiksi uiminen – tai paremminkin kelluminen – yli 80% suolaa sisältävässä Cejarin suolajärvessä, auringonlaskun ja tulivuorten ihaileminen Valle de Lunan laaksossa, vierailu jäätyneillä Miscantin ja Miñiquesin laguuneilla 4,3 km korkeudessa sekä flamingojen bongailu Chaxan suolalaguunilla. Vaikuttavaa oli myös pelkkä kävely San Pedroa ympäröivillä suolakentillä, joilla maa on suolan peitossa kuin lumisateen jäljiltä. Alueen laajimmat ja kuuluisimmat suolatasangot olisivat olleet Bolivian rajan takana, mutta retki olisi vaatinut kolme päivää ja rutkasti jeepissä istumista, joten päätimme jättää kohteen seuraavaan kertaan. Päätös oli mielestäni erittäin hyvä, sillä itse kokemusten lisäksi loma oli erittäin onnistunut juuri siksi, että aktiviteettien välissä meille jäi vanhempieni kanssa aikaa käydä hyvin syömässä, juoda iltapäiväkahvit ja jutella kunnolla ilman kiirettä.


Cejarin suolajärvessä vähemmänkin uimataitoinen olisi pysynyt pinnalla
Atacaman tulivuorimaisemia ja Valle
de la Lunan auringonlasku
 

Laguuni ja flamingo
Lauantaiaamuinen geysir-retki osoittautui turistisuudestaan huolimatta yhdeksi viikon parhaista kokemuksista. Nähdäkseen geysirit auringonnousun aikaan retkelle on lähdettävä jo neljän maissa aamuyöllä, ja El Tatio -nimisen geysirkentän sijaitessa yli 4 kilometrin korkeudessa ilma niin ulkona kuin bussissa oli jäätävää – 10 ja 15 pakkasasteen välillä. Bussissa palellessa usko retken kannattavuuteen alkoi jo horjua, mutta perille päästessä kärsimys palkittiin. Hennossa auringonvalossa höyrysi kymmeniä erikokoisia geysirejä, jotka syöksivät vettä korkeuksiin. Paikalliset eivät olleet turhan tarkkoja turvallisuudesta, minkä ansiosta useimpia geysirejä pääsi ihailemaan aivan vierestä ja merkityillä poluillakin oli maassa reikiä, joissa kananmunan keittäminen olisi käynyt näppärästi. Itse geysirien lisäksi vierailimme retkellä kuumassa joessa, johon pulppusi tuliperäisestä pohjasta niin polttavaa vettä, että vedessä tarkeni hyvin kylpeä kuin ammeessa huolimatta ympäröivällä rinteellä olevasta lumesta ja pakkaslämpötiloista. Kun vielä paluumatkalla näimme eläinkunnan edustajia laamoista autiomaajäniksiin ja uhanalaisiin, kamelinsukuisiin vicuñoihin, retki todella tuntui päivän lopuksi vaivan arvoiselta.


Tation geysirikenttää

Vesi höyryää, mutta niin kyseisissä lämpötiloissa kyllä hengityskin ;)

Yllä: Atacman eläinedustajistoa: aavikkopupumuiden aavikkopupuja
Vasemmalla: Tuliperäisen maan vedessä ei tullut kylmä, vaikka rinteillä olikin lunta
Laamakaravaani
Chaxan laguunin flamingoja
Viimeisen päivän olimme varanneet nähtävyyksien katselun sijaan erilaisille aktiviteeteille, ja omasta mielestäni päivä olikin yksi reissun parhaita. Aamupäivällä kävimme äitini kanssa ratsastamassa pari tuntia San Pedron lähimaisemissa, ja hevosen selästä jylhät autiomaamaisemat kokikin jotenkin paljon kouriintuntuvammin kuin auton tai bussin ikkunasta. Itselleni oli myös hämmästys, miten jyrkillä dyyneillä ja kallioilla hevoset voivatkaan liikkua. Ratsastusretken ja nopean lounaan jälkeen oli vuorossa sandboarding eli ”lumilautailu” hiekkadyyneillä San Pedron läheisessä kuolemanlaaksossa (vanhempani jäivät tosin suosiolla valokuvaajiksi). Hiekkalaskettelu paljastui hieman vähemmän vauhdikkaaksi ja hurjaksi lajiksi kuin kuvittelin, mutta muutamatkin laskut kävivät kyllä hyvin urheilusta, kun yli 100-metrisen dyynin päälle oli joka kerta kiivettävä laudan kanssa auringon porottaessa täydeltä terältä ja yli 2000 metrin korkeuden ja ohuen ilman lisätessä kipuamisen haastavuutta omalta osaltaan. Kokemus oli kuitenkin hieno, ja iltapäivällä sitä pystyi ainakin ansaitusti lekottelemaan Puritaman kuumissa lähteissä.


Sandboardingia Valle de la Muerten 150-metrisillä dyyneillä

Vielä kun rakentaisivat dyyneille hiekkahiihtohissit...

Ratsastaen halki autiomaan
Takaisin Santiagoon lensimme Atacamasta tiistaiaamuna. Poikaystäväni oli ottanut oman lentonsa Pohjois-Chilestä saman päivän illalle, joten odotellessa ehdin sopivasti käydä vanhempieni kanssa syömässä ja näyttää heille hieman Santiagon keskustaa. Vanhempani jäivätkin vielä pariksi päiväksi ihmettelemään Chilen pääkaupungin elämänmenoa minun ja poikaystäväni suunnatessa – minulle viimeistä ja poikaystävälleni ensimmäistä – kertaa rakkaaseen vaihtokaupunkiini Valpoon. Niin iloinen kuin olinkin voidessamme viettää pari päivää yhdessä toisessa kodissani, viimeiset päivät tuntuivat myös hieman haikeilta ja osoittivat selvästi vaihtolukukauden olevan nyt ohi: taloni oli täyttynyt uusilla opiskelijoilla, kavereistani suurin osa oli jo lähtenyt kaupungista ja yliopisto suljettu talvilomaviikon takia. Vaikka en sen suuremmin halua vielä tässä ruveta tunteilemaan, täytyy myöntää, että vaihtolukukauteni on kokonaisuudessaan todella ylittänyt odotukseni. En koskaan olisi uskonut tapaavani niin hyviä tyyppejä ja saavani niin hyviä ystäviä kuin sain, oppivani niin paljon espanjaa, tutustuvani niin hyvin latinalaiseen kulttuuriin tai näkeväni niin monia paikkoja reissuillani. Valpo todella on osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi vaihtokohteeksi niin kokonsa kuin ilmapiirinsäkin puolesta, ja en voi muuta sanoa kuin että kateeksi käy vaihtolukukautensa vasta aloittavia. Onneksi näin vaihdon lopussa kaikki hyvästit eivät sentään ole lopullisia, sillä vaihtariporukallamme olemme jo suunnitelleet tapaamisen marraskuulle Prahaan. Meksikolainen kaverimme varasi jo lennotkin, joten päivämäärääkään ei taida enää auttaa muuttaa ;)

Nyt siis matkapäiväkirjassa on kuitenkin kääntynyt jo uusi sivu: viikonloppuna matkasimme Andien yli Argentiinan puolelle Mendozaan (tällä kertaa bussilla, ei liftaten) ja eilen, kokeiltuamme Mendozassa ensin koskenlaskua, saavuimme yöbussilla tänne Buenos Airesiin. Päivittelen reissulla kuvia ja kuulumisia aina kuin vain suinkin mahdollista, mutta viimeistään sitten Suomessa paikkailen matkanvarren kertomuksia. Syyskuussa myös luvassa jo paljon aiemmin lupaamani vinkit mahdollisille tuleville vaihtareille. Nyt kuitenkin kohti uusia kokemuksia eli chau!


Por mis amigos chilenos y compañeros de intercambio: ¡Muchas muchas gracias por un semestre increíble en Valpo! ¡Yo lo pasaba muy bien gracias a ustedes! Me pone un poco triste que no tuvo tiempo a despedir todos ustedes pero nos ponemos en contacto y voy a recordar todos los momentos que pasamos juntos para siempre J ¡Cuidense mucho y nos vemos (con muchos de ustedes en Praga)!