Pariviikkoinen Perun perukoilla

Taas olisi vuorossa tällainen ”yksi reissu takana ja toinen edessä” -päivitys: viime viikolla kotiuduin siis Perusta takaisin Valpoon, ja huomenna olisi edessä jo uusi reissu Chilen pohjoisosan autiomaahan. Tässä välissä olen ehtinyt myös saattaa koulutyöt virallisesti loppuun asti, mutta vaihdon loppukuulumiset säästän vielä seuraavaan kertaan. Seuraavassa siis luvassa lähinnä Perun tapahtumarikkaan kymmenenpäiväisen kuulumisia.

Peruun lähdin kesäkuun viimeisenä sunnuntaina, ja jo heti ensimmäisenä aamuna – matkustettuani ensin yhdeksän tuntia yöbussilla Limasta pohjoisen Trujilloon – koitti yksi matkan kohokohdista: poikaystäväni tapaaminen pitkästä aikaa. Aikakoordinointimme onnistui eteläamerikkalaisen elämänrytmiin suhteutettuna vähän turhankin tarkasti, sillä oma bussini saapui terminaaliin vain puolisen tuntia ennen poikaystäväni Ecuadorista lähtenyttä kulkupeliä. Aamiaisen jälkeen suuntasimme metsästämään hostelleja läheiseen Huanchacon rantakylään, jossa päätimme viettää ensimmäiset päivät. Kesäisin pieni rannikkokaupunki on ilmeisesti melkoinen surffausmesta, mutta koska hellelämpötiloista huolimatta taivas meidän vierailumme aikana oli harmaa ja aallotkin pieniä, päätimme vain ottaa rennosti ja seuraavina päivinä lähteä kiertelemään Trujillon kaupunkia ja ympäristön arkeologisia nähtävyyksiä. Vaikkei kaupungissa sinänsä ollut mitään erityistä, oli kolonialistinen keskusta kaunis ja kaupunki näytti edustavan perulaista elämäntyyliä aidoimmillaan. Myös läheiset arkeologiset nähtävyydet, inkoja edeltävien mecho- ja chimu-kansojen kaupunkien ja temppelien rauniot, ylittivät mielenkiintoisuudellaan odotuksemme täysin. Erityisesti Huacas del Sol -niminen mecho-kansan temppeli teki todella vaikutuksen, sillä kaivauksilla pystyi näkemään alkuperäisiä, värillisiä maalauksia ja espanjankielinen oppaamme valotti muinaiskansan elämää tarkasti. Opin esimerkiksi, että Niño-sääilmiö (Tyynenmeren merivirrat kääntyvät noin joka 10-12 vuosi väärin päin, mikä aiheuttaa rankkasateita Perussa) oli muinoin eläneelle kansalle niin haitallinen, että he uhrasivat ihmisiä sateiden tyynnyttämiseksi. Kaikki elokuvajuonet eivät ole siis täysin keksittyjä…

Inkoja edeltäneiden kansojen
aikaansannooksista: ylhäällä
kuva Chimujen temppelistä ja
oikealla ihmisiäkin uhranneen
mecho-kansan jumalasta

Huecas del Sol -kaivaukset Trujillon kaupungin lähettyvillä

Matkatessa – varsinkaan Etelä-Amerikassa – kaikki ei aina mene kuten sitä suunnittelee, minkä saimme huomata tälläkin reissulla moneen otteeseen. Itse esimerkiksi tulin nimittäin melko kipeäksi heti matkan toisena iltana, ja keskiviikkona päätimme oksenteluni ja lihaskipujeni jatkuessa lääkärivisiitin olevan paikallaan. Yleinen konsultointi ei maksanut kuin kaksi euroa, mutta vierailun päätteeksi sain reseptit niin moneen antibioottiin, että lääkkeiden ottaminen alkoi pelottaa kipeänä olemista enemmän. Nukuttuani paljon ja popsittuani lääkerepertuaaristani valikoivasti muutamia pillereitä oloni oli kuitenkin seuraavana päivänä parempi, ja pääsimme torstai-iltana jatkamaan matkaamme suunnitellusti takaisin Limaan, josta meillä oli seuraavaksi aamuksi varattu lento Cuscoon. Yllätykset eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä kesken yötä bussimme hajosi, ja korvaavassa bussissa ei ollut kaikille matkustajille tilaa. Itselleni oli jälleen tullut bussissa myös huono olo, ja kaiken sähläyksen keskellä onnistuimme kadottamaan lippumme, joita ilman meitä ei korvaavaan bussiin meinattu päästää. Lopulta sopotin bussihenkilökunnalle espanjaksi ja poikaystäväni englanniksi niin peräänantamattomasti, että pääsimme kuin pääsimmekin toiseen bussiin ja aamulennollekin sitten ehdimme aivan viime minuuteilla. Olo koneessa oli todella huojentunut, vaikka kovin rentouttavaksi yöllistä seikkailuamme ei voinut sanoa.

Trujillon vilkasta kaupunkikuvaa

...ja taas yöbussiin!

Cuscossa päävierailukohteemme oli useimpien muiden matkailijoiden tapaan Macchu Pichu. Emme kuitenkaan olleet tehneet mitään varauksia etukäteen ja pelkäsimme nähtävyyden koituvan turistijunineen sun muineen kalliiksi. Varsin pian opaskirjamme ja turisti-infon avulla meille valkeni onneksi mahdollisuus nähdä Macchu Pichu ”al pobre” eli edullisella, joskin hieman enemmän aikaa vievällä tavalla: kun yleensä turistit suuntaavat Cuscon lähellä olevaan Ollantaytamboon kylään ja ottavat tästä kalliin junan Macchu Pichulle (meidän kysyessämme yhdensuuntaiset junaliput olivat jo 70-80 dollaria), me suuntasimme paikallisella pikkubussilla neljän tunnin matkan päässä olevaan Santa Marian pikkukylään. Kolmella eurolla löysimme pikkukylästä majoituksen (tosin ilman kuumaa vettä, kuten kaikissa kylän taloissa), ja aamulla jatkoimme toisella pikkubussilla erittäin epäturvalliselta näyttävää vuoristohiekkatietä vajaan tunnin edemmäs Santa Teresan kylään. Aamupäivän lilluimme paikallisissa kuumissa lähteissä, ennen kuin suuntasimme kylän lähellä sijaitsevalle juna-asemalle. Junalla matkaamisen sijaan talsimme kuitenkin useiden muiden halvalla matkustavien turistien tapaan sanoin kuvaamattoman kauniin 13 kilometrin matkan raiteiden vieressä Aguas Calientesin kylään aivan Macchu Pichun juurelle, jossa yövyimme vielä ennen itse nähtävyydelle lähtemistä. Sunnuntaiaamuna ihailimme lopulta sitten inkakaupungin raunioita uskomattoman hienoissa vuoristomaisemissa täydeltä terältä paistavan auringon alla. Olkoonkin turistinen, mielestäni Macchu Pichu todella on näkemisen arvoinen ja kaupungin kujien tutkiminen ja maisemien ihailu maksaa vaivan. Niin kuin sitä sanotaan, mielestäni siinä on sitä jotain.

Macchu Pichu "al pobre": edullisimmin ja kauniita maisemia
ihaillen Machu Picchulle pääsee kävelemällä Santa
Teresasta junaraiteita pitkin

"Sitä jotain"

Takaisin Macchu Pichulta matkasimme samaa kautta kuin tulimmekin, mutta tällä kertaa otimme junan Hidroelectrican asemalle Santa Teresan lähelle ajan säästämiseksi. Kaiken kaikkiaan olimme erittäin tyytyväisiä valitsemaamme reittiin, sillä paitsi että säästimme rutkasti rahaa – bussit Santa Teresaan maksoivat edestakaisin yhteensä vain vajaan 20 euroa, ja kun vielä saimme ISIC-kortilla opiskelijaliput Macchu Pichulle, oli kokonaiskustannus vain noin 35€ - oli vaihtoehtoinen reittimme myös huomattavasti vähemmän turistinen ja saimme kävellessämme kokea ja nähdä paikallista luontoa paljon lähemmin kuin normaalilla junareitillä. Toisaalta paluumatka yhdellä kertaa useissa busseissa oli todella väsyttävä, ja uskonkin, että paras tapa olisi ollut matkata pitkää reittiä Macchu Pichulle päin, mutta palata normaalilla turistijunalla takaisin ajan ja vaivan säästämiseksi. Junalippuja on mahdollista ostaa verrattain edullisesti netistä etukäteen, mutta oma ongelmamme oli, ettemme halunneet etukäteen lyödä matkaohjelmaamme päivän päälle lukkoon.

Kuin kaksi marjaa :)

Vain me (ja tuhat muuta) Macchu Pichulla

Cuscon jälkeen olimme suunnitelleet matkaavamme Cañon del Colcalle, mutta aikamme koko kanjonin näkemiseen alkoi olla tiukilla ja kun vielä itse olin edelleen hieman huonovointinen ja poikaystävänikin väsynyt, päätimme viettää yhden päivän kauemmin Cuscossa lepäillen. Maanantaina otimme jälleen yhden yöbussin tällä kertaa Arequipan kaupunkiin, jossa vietimme tiistaina rennon päivän kaupunkia (ja Saksa-Brasilia-futisottelua) katsellen. Tiistai-iltana olikin sitten taas väliaikaisen eron paikka, sillä itselläni oli paluulennot seuraavalle päivälle Limasta, jotta ehtisin torstai-aamun viimeiseen tenttiini Valpoon poikaystäväni jatkaessa edemmäs Boliviaan. Lopulta ehdin kuin ehdinkin tenttiini, mutta matka ei juuri olisi voinut olla enää väsyttävämpi. Arequipan-yöbussin jälkeen otin tiistaina toisen 16 tunnin yöbussin Limaan, ja lennettyäni illalla Santiagoon jouduin viettämään vielä yön lentokentällä, koska seuraavat bussit Valpoon lähtivät vasta aamulla. Kolmen bussissa/lentokentällä nukutun yön jälkeen olo olikin sitten mitä pirtein torstain aamutentissä, mutta ainakin olin iloinen päästyäni vihdoin kouluhommista eroon. Kaiken kaikkiaan kaikesta matkustamisesta ja sairastelusta huolimatta reissusta jäi hyvät – joskin väsyneet – fiilikset, vaikka seuraavalla kerralla ostaisin kyllä neljännen yöbussin tilalle lennon.

Cuscon kaupunkinäkymää takana näkyvine Andeineen

Matkan jälkeinen viikko Valpossa on kulunut melko rennoissa merkeissä. Vanhempani saapuivat vierailulle luokseni perjantaina, ja olemme yhdessä tutustuneet yliopistooni ja kavereihini, Valpon kujiin ja kukkuloihin sekä läheisiin Casablanca-laakson viinitiloihin. Nähtävyys-kierroksiltamme ei ole myöskään puuttunut jännitystä, sillä sunnuntaina kävellessämme Artilleria-kukkulan lähellä eräs mies juoksi takaani, repäisi olallani roikkuneen laukkuni päältäni niin että hihna ratkesi ja juoksi tien yli laukkuineni päivinensä vastapäisen kukkulan köyhiin kortteleihin. Olin kyllä tiennyt alueen olevan hieman epäturvallinen, mutta silti minua hämmästytti ryöstön tapahtuminen keskellä päivää, kun samalla alueella käveli useitakin muita turisteja. Kaikki kävi myös yllättävän nopeasti, ja miehen seuraaminen oli hankalaa auton sattuessa juuri eteemme ryöstäjän jo ehdittyä tien toiselle puolelle. Huonoksi onneksi olin unohtanut luottokorttini lompakkooni käytyäni nostamassa edellisenä päivänä rahaa, ja niinpä sitä ollaan taas ilman kännykkää ja luottokorttia. Myös erinäisten opiskelijakorttieni ja Chilen henkilökorttini takaisinhankinnassa joudun näkemään aika paljon vaivaa, vaikka ne sinänsä arvottomia ovatkin. Tapahtuneen päätteeksi sain vielä viettää koko sunnuntai-iltapäivän poliisiasemalla chileläisen carabineron ollessa huomattavasti kiinnostuneempi jalkapallon MM-kisojen loppuottelusta kuin minuun kohdistuneesta ryöstöstä, joten kaiken kaikkiaan mokoma pieni tapahtuma aiheutti melkoisen paljon harmia.

Paikallisia kulinaarisia erikoisuuksia: grillattu cui eli marsu

Vanhempieni kanssa viettämäni ajan välissä olen myös ehtinyt nauttia viimeisistä hetkistä vaihtarikavereideni kanssa, sillä viime päivien aikana lähes kaikki ovat yksi kerrallaan lähteneet uusia matkoja tai kotia kohti. Viimeisiä iltoja olemme viettäneet niin kaupungin kuppiloissa kuin omalla hulppealla parvekkeellamme viinilasien ja itse tehtyjen herkkujen äärellä. Kaikkien suunnitellessa kotimatkojaan olen myös itse viimein selvitellyt lentojani kotiin, mikä onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Olisin halunnut muuttaa alkuperäisen paluulentoni Chilestä paluulippuun Brasiliasta, mutta lippujeni joustavista ehdoista huolimatta tämä ei ollut mahdollista. Myöskään lentopäivän muuttaminen ei onnistunut yhtä helposti kuin lentojani varatessa niissä mainituista ehdoista ymmärsin, ja niinpä syyskuun alun sijaan joudun palaamaan jo elokuun viimeisellä viikolla. Näillä näkymin saavun Helsinkiin nyt siis elokuun 28. päivä kierreltyäni ensin yli 40 tuntia Brasilian, Chilen ja Yhdysvaltojen lentokenttiä. Saanpahan ainakin nauttia jälleen siitä matkustuksen riemusta…

Anteeksipyyntö päivityksen pituudesta lienee taas paikallaan – kerrottavaa vaan aina tuntuu olevan, vaikka sitä kuinka yrittäisi tiivistellä. Kuten mainitsin, huomenna lähden vanhempieni kanssa viiden päivän reissulle Atacaman autiomaahan, joten seuraavan päivityksen yritän saada aikaiseksi heti ensi viikolla matkalta palattuani. Siihen asti kuitenkin İhasta luego!